Keskiaikaista talousajattelua
Viimeisen viikon aikana on tullut kirjoitettuja kaksi kirjoitusta, jossa kritisoin suomalaisessa talouskeskustelussa ilmestyviä jäänteitä talousopeista, jotka löytyvät historiankirjoissa Adam Smithiä edeltävältä ajalta.
Merkantilistista käsitystä, että vaurauden lähteenä on ulkomaankaupan pitäminen ylijäämäisenä käsittelen jutussa Ylijäämäinen vaihtotase outo tavoite
Fysiokraattien opilla, että kaiken vaurauden lähde on maatalous jonka varassa kaikki muut elinkeinot elävät, ei toki enää ole paljoakaan kannatusta. Sen muunnelma, jonka mukaan kaiken vaurauden lähde on teollisuus sen sijaan näyttää edelleen olevan voimissaan. Toki, sekä maataloutta että teollisuutta tarvitaan. Se, että teollisuuden työpaikat häviävät eivät kuitenkaan välttämättä ole sen suurempi huolenaihe kun maataloustyöpaikkojen häviäminen edellisen vuosisadan aikana. Tästä enemmän havaintoja jutussa Teollisuus, työllisyys ja tietoyhteiskunta
Roger Wessman 
Erinomaisia esiinottoja. Talouskeskustelussakin on ikiliikkujan ominaisuuksia merkityksessä, että samantyyppiset yksinkertaistukset saavat ainakin poliittista näkyvyyttä vuosisadasta ja vuosikymmenestä toiseen. Näiden kahden jo keskiajalta esiin ottamasi ajatuksenjuoksun lisäksi ottaisin esiin pääosin tuoreempaan marxilaiseen ajatteluun pohjaavan suhtautumisen yritysten voittojen muodostumiseen.
Tarkoitan ilmeisen vakavalla naamalla tapahtuvaa argumentointia siitä, että hyödykkeiden, lähinnä palveluiden, tuotanto ilman voitontavoittelua tuottaisi automaattisesti edullisempia palveluita, kuin samat palvelut voittoa tavoittelevien yritysten tuottamina. Tätä näkemystä on ollut paljon esillä etenkin edelleen hyvin ajankohtaisia SOTE-ratkaisuja pohdittaessa.
Mielestäni tuossa ajattelussa on osin jäänteitä aina tähän artikkeliin esiin nostamastasi merkantalismistä lähtien. Silloisessa ajattelussa logiikka lähti käsittääkseni siitä, että kunkin valtion piti yrittää tuottaa kaikki mahdollinen itse ja ostaa mahdollisimman vähän. Suuresti kartettavaa oli ostaa niin, että hyödykkeen hinnassa meni voittoa ulkomaille. Juuri niinhän nyt puhutaan ulkomaisista yrityksistä SOTE-palveluntuottajina.
Itse pohdin tuota ulottuvuutta muutama päivä sitten täällä: https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/05/13/kuntien-tie-suunnitelmatalous-vai-markkinatalous/ Siinä tosin keskeisimpänä lähtökohtana itselleni enemmän tuttu kuntien tekninen toimi.
Ei se yksityinenkään puoli Yhdysvalloissa, ihan hirveän tehokkaasti asioita hoida, jos löytävät alan jolle muiden on vaikea päästä sisään ja kaikki halauvat ottaa osansa vakuutusyhtiöistä lähtien…
Terveyspalvelujen kustannukset BKT:sta 17.1 % USA:ssa ja alle 10 % meillä ja muissa pohjoismaissa, joissa on vielä vahva julkisen puolen osuus.
http://data.worldbank.org/indicator/SH.XPD.TOTL.ZS
Suomen terveydenhuollossa kannattaisi mielummin keskittyä siihen, että miksi lääkärit tahtovat yksityiselle puolelle? Johtamisessa jokin taitaa olla pahasti pielessä ja työolosuhteissa, ehkä myös lääkäreiden määrässä – kysyntä ja tarjonta, you know?
En myöskään ole koko elämäni aikana kuullut kenenkään väittävän, että ilman voitontavoittelua tuotettu palvelu olisi automaattisesti jonkun mielestä edullisempi kuin voitolla tuotettu.
Julkinen sektori myös useimmiten Suomessa työllistää ylimääräisiä henkilöitä ja näin jakaa varallisuutta tehokkaammin kuin yksityinen, joka terveysalalla kiertää verot ja vie massit pois Suomen valtiontaloudesta, toisin kuin nuo ylimääräiset työntekijät, jotka pitävät kulutuksellaan Suomen talouden pyörimässä. Ei heitä poispotkimalla heille työtä yksityiseltä sektorilta löydy, kuten huomaamme esim. case Nokiasta ja Oulusta sekä Salosta.
Yksityisen ja julkisen puolen on mielestäni hyvä kilpailla keskenään, mutta missä määrin yksityiset yritykset laittavat lobbaamalla ja lahonnalla kapuloita julkisen puolen rattaisiin, kun haluavat saavuttaa kartellin\monopolin ja maksimoida voitot, jää vain arvailujen varaan.
Wessmanille sen verran, että hyvä pointti. Hyvä ystäväni Smithin Adami taisi joskus myös sanoa, että ei se kulta, vaan ne tavarat. Tykit on paljon tärkeämpi sodassa kuin se kulta, mitä saat tykkejä myydessä. Miksi haluta rahaa, kun voi saada paljon kaikkea muuta kivaa?
Velikulta: ”En myöskään ole koko elämäni aikana kuullut kenenkään väittävän, että ilman voitontavoittelua tuotettu palvelu olisi automaattisesti jonkun mielestä edullisempi kuin voitolla tuotettu.”
Minä olen. Olen ollut virkani puolesta töissä kunnassa, jonka koko tekninen toimi on ulkoistettu. Yleisin kuulemani systeeminen epäily kyseisen järjestelyn edullisuudesta on ollut: ”Eihän se voi olla halvempi, kuin omana työnä tehty, koska yrityksenhän pitää paitsi tehdä samat työt (kuin mitä omana työnäkin tehtäisiin) ja lisäksi voittoa.”
Kiitos palautteesta,
Tekemistä kyllä riittää, jos haluaa takoa järkeä talouspoliittiseen keskusteluun.
Vaihtotaseen ylijäämään liittyen – eikö kuitenkin ole otettava huomioon myös sisäinen tasapainon ts täystyöllisyys. Tällöin vaihtotaseen ylijäämä, eli viennin tuontia voimakkaampi kasvu, voi olla keino aktivoida yksityinen kulutus ja investoinnit. Nämä sitten palauttavat myös ulkoisen tasapainon, mutta korkeammalla kokonaistuotannon tasolla. Jos mitoitamme viennin lisäämisen vain tasolle jossa se kuroo umpeen vaihtotaseen alijäämän, eikö se saata johtaa liian matalaan kansantuotteen tasoon jotta pääsisimme tuotantopotentiaaliin ?
Kiitos hyvästä kommentista.
Todellakin kun miettii kilpailukyvyn mitoittamista täytyy ottaa huomioon sekä ulkoinen että sisäinen tasapaino, kuten olen kirjoittanut esimerkiksi tässä:
https://rogerwessman.com/2014/02/11/suomalaiset-palkat-kohtuullisen-kilpailukykyisia/
Kuten sanot ei välttämättä ei riitä, että tähtäämme viennin kasvuun joka tasapainottaa vaihtotasetta. Mahdollisesti pitää tähdätä suurempaan viennin kasvuun, joka antaa tilaa vahvistaa kotimaista kysyntää siten että täystyöllisyys saavutetaan kääntämättä vaihtotaseen alijäämäiseksi,
Jos ollaan lähellä täystyöllisyyttä, voi olla niin että vaihtotasetta täytyy tasapainottaa osittain kotimaista kysyntää hillitsemällä jolloin taas vientiä on vastaavasti vähemmän tarvetta kasvatta.
Olen pohtinut optimaalisen politiikkakombinaation valintaa mm tässä
https://rogerwessman.com/2013/10/21/kriisimaissa-liikaa-kiristystoimia-liian-vahan-fokusta-kilpailukykyyn/
B. Wahlroos on nostanut tuoreessa kirjassaan kymmenen olkiukkoa tikun nokkaan:
Menokuri tukahduttaa talouskasvun. 2. Kapitalismi johtaa luonnonvarojen riistoon. 3. Alijäämät hoituvat veronkorotuksilla. 4. Tuloerot haittaavat talouskasvua. 5. Inflaatio on kuluttajahintojen nousua. 6. Markkinat eivät toimi tehokkaasti. 7. Korot eivät voi laskea alle nollan. 8. Vapaita markkinoita ei ole. 9. Euforiat, paniikit ja romahdukset ovat helposti estettävissä. 10. Keskuspankkien pitäisi vain torjua inflaatiota.
Kirja on kallis, mutta sen neuvot ovat ilmaiset. Ja hintansa väärtit.