Trumpin jälkeen Grillo ja Le Pen?
Trumpin voiton myötä pelko on vahvistunut, että politiikassa mitä tahansa voi tapahtua, kun globalisaation ja maahanmuuttajien vastainen oikeistopopulismi vyöryy yli maailman. Euroopassa uhkakuvana on, että Trumpin hengenheimolaiset nousisivat valtaan Italiassa ja Ranskassa, ja lopullisesti hajottaisivat EU:n ja euron. Trumpin voitosta ei kuitenkaan pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä muukalaisvastaisen ajatusten kannatuksesta, ja populistien mahdollisuudesta nousta vallan kahvaan muissa maissa. Mahdollisuudet riippuvat pitkälti vaalijärjestelmistä, ja missä määrin kannattajat pystyvät saamaan tukea äänestäjiltä, jotka eivät kuuluu ydinkannattajajoukkoon.
Trumpin voiton jälkeen huomio Euroopassa on siirtynyt erityisesti Ranskaan ja Italiaan, joiden valtionlainojen korkoerot Saksaan ovat nousseet vuoden huippulukemiin. Ranskalaisen Kansallisen rintaman ja italialaisen Viiden tähden-liikkeellä on molemmilla mielipidetiedusteluissa lähes 30 prosentin kannatus. Vuosi sitten Trumpin suosio mielipidetiedustelussa oli tuskin tätä suurempi, ja nyt hän on Yhdysvaltain presidentti. Nopea johtopäätös tästä on, että todennäköisesti kohta Le Pen johtaa Ranskaa ja Grillo Italiaa.
Le Penin ja Grillon nousu valtaan toki on mahdollista, mutta yllä kuvatun logiikan perusteella ei voi tästä päätellä kovinkaan paljon.
Mielipidetiedustelut luotettava lähtökohta
Ensinnäkin on ainakin syytä unohtaa argumentteja siitä, että mielipidetiedusteluja ei kannata seurata koska ne eivät kuvaa oikein populistien kannatusta. Mielipidetiedustelut eivät toki ole erehtymättömiä, mutta osuivat USA:n presidentinvaaleissa aika oikeaan. Keskiarvo tiedusteluissa ennakoi Clintonin voittavan niukalla kolmen prosenttiyksikön marginaalilla. Ääntenlaskenta on vielä etenkin Kaliforniassa kesken, mutta näyttää siltä, että Clinton sai runsaan prosenttiyksikköä enemmän ääniä kuin Trump. Ero vaalituloksen ja tiedustelujen välillä ei ollut sen suurempi kuin edellisissä vaaleissa kuten esimerkiksi Real Clear Politics-sivuston selitys osoittaa.
Kysymys on siten mitä Trumpin voitto kertoo Le Penin ja Grillon mahdollisuuksista dramaattisesti kasvattaa kannatustaan ennen seuraavia vaaleja. Vuosi sitten Trumpin valintaa vastaan puhui se, että suuri enemmistö amerikkalaisista tiedustelujen mukaan vieroksui häntä. Noin kuudellakymmenellä prosentilla oli negatiivinen käsitys Trumpista ja vain kolmasosalla positiivinen.
Kovinkaan paljon mielialat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Ovensuukyselyjen perusteella vähintään 60 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että Trump ei ollut rehellinen ja luotettava eikä sopiva presidentiksi. Eikä tämä heijastaa ainoastaan äänestäjien duubioita Trumpista henkilönä. Vastaajat suhtautuivat nuivasti kansallismieliseen kiihkoiluun. Vain neljäsosa halusi karkottaa USA:ssa työskenteleviä laittomia maahanmuuttajia. 70 prosenttia halusi tarjota heille mahdollisuuden oleskelunsa laillistamisen. 42 prosenttia tosin jakoi Trumpin näkemyksen siitä, että ulkomaankauppa vähentää työpaikkoja, mutta näistä melkein kolmasosa äänesti Clintonia.
Äänestäjien mielipiteet ja ketä äänestivät vaaleissa, Lähde: CNN ovensuukysely
Trumpin ydinkannattajajoukko riitti nostamaan häntä republikaanien ehdokkaaksi. Varsinaisessa vaaleissa hänen puolesta äänesti lisäksi suurin osa perinteisesti republikaaneja äänestäneistä, joille esimerkiksi verotus, Obaman terveydenhuoltouudistus tai abortti olivat ratkaisevia kysymyksiä. Vaikka ne eivät olleet välttämättä innostuneita Trumpista, ne näkivät Clintonina vielä pahempana vaihtoehtona,
Sekä Ranskassa että Italiassa on kaksivaiheinen vaalijärjestelmää, jossa populistit voivat periaatteessa samalla tavalla, kun Trump ratsastaa valtaan, vaikka niiden varsinainen tukijajoukko pysyy selkeänä vähemmistönä. Siten näissä maissa populisteilla on suurempi mahdollisuus päästä määräävään asemaan, kuin maissa jossa on suhteellinen vaalitapa.
Le Penillä vielä pitkä matka
Le Penin suurin toivo siten on, että hän pääsisi presidentin vaaleissa toiselle vaalikierrokselle oikeiston ehdokkaana sosialistia vastaan. Silloin mielipidetiedustelujen mukaan hän voisi niukasti voittaa. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että vastaehdokkaana toisella kierroksella ensi vuonna on EU-myönteinen oikeistoehdokas, joka vasemmistoäänten tuella helposti voittaa.
Voitto presidentinvaaleissa ei myöskään vielä riittäisi politiikan muuttamiseen. Kansallisen rintaman pitäisi saada myös enemmistö parlamentissa. Parlamentinvaaleissa on kaksivaiheinen enemmistövaalitapa, josta jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi edustaja. Toiselle kierrokselle pääsee kuitenkin kaikki ehdokkaat jotka ovat saaneet ensimmäisessä kierroksessa vähintään äänimärän joka vastaa12,5 % äänioikeutetuista. Siten useimmissa vaalipiireissä voidaan olettaa, että toisellakin kierroksella on perinteisen keskusta-oikeiston ehdokas mukana. Kun lisäksi sosialisteilla on tapana äänestää taktisesti kansallista rintamaa vastaan, parlamenttienemmistön saaminen on kiven takana. Viime parlamenttivaaleissa Kansallinen rintama onnistui saamaan vain kaksi paikkaa 577:stä.
Italiassa nykysäännöillä Grillolla hyvät mahdollisuudet
Italiassa asetelmat ovat paljon suosiollisempia populisteille. Ensi vaaleissa on tarkoitus ottaa käyttöön uusi vaalijärjestelmä, jonka mukaan enemmistö parlamenttipaikoista annetaan puolueelle joka saa yli 40 prosenttia äänistä. Jos mikään puolue ei yllä tähän, pidetään toinen vaalikierros, jossa äänestäjät valitsevat kumpi kahdesta eniten ääniä saaneista puolueista saa enemmistön. Kaksi suurinta puoluetta on hallitseva keskusta-vasemmistolainen Demokraattinen puolue sekä Viiden tähden liike. Toisella kierroksella mielipidetiedustelujen mukaan Viiden tähden liike ottaisi niukan voiton kasaten suurimman osan oikeistoäänestäjistä taakseen.
Viimeiset mielipidetiedustelut toisen kierroksen ääntenjakaumasta Lähde: Wikipedia
Viiden tähden voittomahdollisuuksia nakertaa se, että uutta vaalijärjestelmää ei välttämättä otetakaan käyttöön, jos viiden tähden liikkeen voitto alkaa näyttää todennäköiseltä. Perinteiset puolueet voivat sopia siirtymisestä suhteelliseen vaalitapaan, jotta saadaan estettyä viiden tähden voitto. Suhteellisesta vaalitavasta hyötyvät pienpuolueet todennäköisesti antaisivat hallitukselle riittävän tuen tämän muutoksen läpiviemiseksi.
Asiaan liittyen kommentoin eilen Yle:lle viimeaikaista korkojen nousua Euroopassa.