Perinteisen taloustieteen puolustuspuhe
Blogin kommenteissa on käyty keskustelua jälkikeynesiläisten ajatuksista. Minun vaikutelma jälkikeynesiläisten herättämästä keskustelusta on, että se mitä ne sanovat, joka on järkevää on linjassa perinteisen taloustieteen oppikirjojen kanssa. Se mikä ei ole linjassa taas kuulostaa järjettömältä. Sanon kuulostaa, koska en ole perehtynyt syvällisesti jälkikeynesiläisten ajatuksiin, ja minulle jää usein epäselväksi mitä ne oikeastaan tarkoittavat.
Muutama sitaatti blogiin kirjoitetusta kommentista valaisee mitä tarkoitan.
”Tämän hetkinen talouspolitiikka tukeutuu Euroopassa linjaan, jossa julkinen velkautuminen rinnastetaan kotitalouden velkaantumiseen ja pääajatukseksi on nostettu A. Stubbinkin mainitsema ”kasvu syntyy yrityksissä”-mantra. ”
”Jälkikeynesiläisyydessä säästäminen seuraa investointia eikä päinvastoin, klassisessa teoriassa katsotaan, että yksityisen kulutuksen väheneminen ja säästämisen lisääntyminen synnyttää aina samansuuruisen investointien kasvun. Säästämisen lisääntymisen katsotaan auttavan pankkeja tarjoamaan halvemmalla rahoitusta yrityksille minkä katsotaan lisäävän investointeja. Tällä hetkellä suurin mysteeri tuntuu vaan olevan miksi näin ei sitten tapahdu.”
”Jälkikeynesiläisten painottamasta kysynnän vaikutuksesta talouteen ei juuri ole puhuttu, vaan katsotaan, että ongelma on yksinomaan tarjonta puolella.”
Minusta on aivan itsestään selvää, että talouskasvu syntyy yrityksissä. Yrityksissä tapahtuva luova työ, innovointi, on se keskeinen perusta jolle kasvava vauraus on rakennettu. Toki valtiovallalla (ja keskuspankeilla) on myös keskeinen rooli luoda perusedellytykset yritysten toiminnalle ja talouden vakaudelle. Ehkä jälkikeynesiläisten äänitorvi Holappa vain tätä tarkoittaakin Helsingin Sanomien kolumnissaan.
Väite, että yksityisen kulutuksen väheneminen ja säästämisen lisääntyminen synnyttää aina samansuuruisen investointien kasvun ei ole mistään minun koskaan lukemastani taloustieteen oppikirjasta kotoisin. Opetus, että kasvava säästämishalukkuus voi ajaa talouden taantumaan kuului kansantaloustieteen peruskurssiin, ainakin kun minä opiskelin ja opetin Hankenilla.
Tämä voi tapahtua erityisesti kun koroissa nollaraja tule vastaan. Investointeja ei silloin enää voida kannustaa korkoja laskemalla kun säästämishalukkuus kasvaa.
Aleneva kulutus ei silloin kasvata investointeja vaan vähentää talouden aktiviteettia ja siten tuloja mikä pienentää säästämistä. Paradoksaalisesti kasvava säästämishalukkuus voi siten johtaa pienempään säästämiseen ja investointeihin.
Tämä siis aivan perinteisen taloustieteen oppikirjojen mukaisesti, Se, että tätä leimataan taloustiedettä vastaan kapinoivan marginaalisen vasemmistoradikaalin liikkeen opiksi vain vahvistaa tiukan talouskurin puolesta puhuvien asemaa.
Ne, jotka eivät ymmärrä, että maailmantalouden viime vuosien heikko kasvu johtuu ensi sijassa heikosta kysynnästä eikä tarjontarajoituksista ovat käsittääkseni talousasioissa lukutaidottomia.
Ne jotka väittävät, ettei tarjonta (talouden tuotantokyky) ole talouden pitkän tähtäimen kasvun kannalta tärkein rajoittava tekijä ovat samalla tavalla taloudellisesti lukutaidottomia.
Roger Wessman 
Moi, Roger,
Kirjoitit: ”Ne, jotka eivät ymmärrä, että maailmantalouden viime vuosien heikko kasvu johtuu ensi sijassa heikosta kysynnästä eikä tarjontarajoituksista ovat käsittääkseni talousasioissa lukutaidottomia.”
Nimenomaan. Voisitko selvittää minulle miten valtion leikkaukset ja veronkorotukset auttavat lisäämään kysyntää? Vaikka nämä toimenpiteet auttaisivat valtion velkaantumiseen niin lisäkysyntää ne eivät kyllä tuo. Eikö tämä tarkoita että valtion harjoittama politiikka ( ja myös monien muiden maiden ) on lähtökohdiltaan väärä? Ja eikö silloin valtio voisi elvyttää vaikka velaksi luodakseen lisäkysyntää markkinoille kun yritysten ja yksityisten kansalaisten kysyntä ei riitä?
Minun on vaikea ymmärtää miten austerity-politiikka voisi tuoda meidät ulos taantumasta kun syy on heikko kysyntä ja se tuntuu silti olevan EU-komission ja monen muun suosittelema lääke. Ainoa perustelu mitä yleensä saa harjoitetulle politiikalle on että se ”lisää luottamusta”!!
Kiitos kysymyksistä Janne,
En todellakaan voi selittää miten valtion leikkaukset ja veronkorotukset auttavat lisäämään kysyntää. On minusta aivan selvä, että nämä ovat syventäneet taantumaa.
Minun pointtini on, että tämä on se johtopäätös mitä talouden oppikirjojen perusteella voi tehdä. Käsitys siitä, että austerity auttaisi nostamaan talouden taantumasta on valtavirtataloustiedettä haastava epäortodoksinen näkemys, joka on hyvin hataralla pohjalla.
Leikkauksia ja veronkorotuksia voidaan toki perustella sillä, että ne ovat välttämättömiä velkakierteiden katkaisemiseksi. Kriisimaat ovat pakotettuja kiristystoimiin, jos muu maailma ei ole valmis loputtomiin rahoittamaan niiden alijäämiä.
Olen pohtinut euroalueen talouspolitiikan haasteita tässä:
Koko euroalue on toki ylijäämäinen, joten tämä ei ole perustelu sille, miksi euroalueella ei harrastettaisi elvytystpolitiikkaa.
Kiitoksia vastauksesta!
Itseäni askarruttaa juuri austerity-politiikan voittomarssi. Sitä on nyt harrastetttu monta vuotta monissa maissa ja tulokset ovat surkeat. Silti kukaan ei myönnä että vika olisi politiikassa.
Maallikolle eli itselleni on selvää että tärkeintä olisi ensin saada talous kasvuun ja työllisyys ylös ja huolehditaan sen jälkeen talouskurista. Ja kasvussa ksysyntä on tärkeintä.
Huomaan ilokseni että kaltaisesi asiantuntija on suunnilleen samoilla linjoilla. ( korjaa toki jos olen lukenut kirjoituksiasi väärin! ).
Olen vasta tutustunut blogiisi ja paljon löytyy luettavaa. Aloitanpa noista linkeistäsi!
”En todellakaan voi selittää miten valtion leikkaukset ja veronkorotukset auttavat lisäämään kysyntää. On minusta aivan selvä, että nämä ovat syventäneet taantumaa.”
Tämä perustuu valtavirtaisen talousopin kahteen uskomukseen. Pitkällä aikavälillä talouden kasvu heidän mukaansa määrittyy ainoastaan työvoiman määrän ja työn tuottavuuden mukaan, toisinsanoen kysynnällä ei heidän mukaan ole merkitystä kuin lyhyellä aikavälillä. Toisinsanoen Euroopassa harjoitettavalla vyönkiristys politiikalla ei ole kuin tilapäisiä haittavaikutuksia.
Toinen uskomus perustuu rahamäärän lisäämiseen, jolla ei ole heidän mukaansa minkäänlaisia vaikutuksia työllisyyden tasoon tai kokonaistuotantoon.
Taloudessa keskiöön pitäisi nostaa kysyntä ja sen sääteleminen. Tämä oli mahdollista meilläkin valtion toimesta ennen euroon siirtymistä ja nyt siitä kantaa huolta meidänkin puolesta EKP, joka on pyrkinyt siihen varsin ponnettomalla rahapolitiikalla kun päätyökaluksi tulisi ottaa finanssipolitiikka.
Roger mainitsi koulutuksen ja mieleeni tuli jokin aika sitten Englantilaisten opiskelijoiden vaatimus talousopetuksen laajentamiseksi juuri jälkikeynelisäisyys huomioiden, tästä joku kirjoitus alla.
http://www.theguardian.com/education/2013/nov/18/post-keynesians-comeback
Hei TNE,
Kummatkaan noista uskomuksesta ei selitä miten valtion leikkaukset ja veronkorotukset auttavat lisäämään kysyntää.
Ihmettelen myös mihin käsityksesi valtavirta-taloustieteestä perustuu?
En tunne ketään ekonomistia jonka mukaan, ”rahamäärän lisäämisellä, ei ole … minkäänlaisia vaikutuksia työllisyyden tasoon tai kokonaistuotantoon”.
Toki joissain olosuhteissa näin voi olla. Rahan määrän lisääminen voi olla tehotonta, jos rahat eivät lähde kiertämään talouteen (ns. likviditeettikoukku). Täystyöllisyyden vallitessa rahan määrän kasvu puolestaan purkautuu hintojen nousuun eikä tuotannon kasvuun.
Päinvastoin useimmat ekonomistit näkevät, että keskuspankin keskeisenä roolina on aktiivisella rahapolitiikalla vakauttaa talouden kokonaiskysyntää.
Pitkällä aikavälillä (vuosikymmenien perspektiivissä) todellakin työvoiman ja tuottavuuden kasvu ovat ratkaisevat talouskasvua rajoittavat tekijät.
Tämä ei ole kuitenkaan mikään syy olla huomioimatta tilapäiset kysynnästä johtuvat häiriöt. Tilapäisetkin häiriöt voivat kestää vuosikausia. Niillä voi olla myös pitkäaikaisia vaikutuksia työvoiman ja tuottavuuden kasvuun esimerkiksi työttömien pysyvästä syrjäytymisestä johtuen.
Ehkä suosituin sitaatti ekonomistien keskuudessa on Keynesin hokema ”Pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita”.
Toki taloustieteilijöiden keskuudessa on näkemyksiä, jotka minunkin mielestä on vääriä. En jaksa kuitenkaan innostua kansanliikkeistä, joka haluaa muokata taloustiedettä oman aatteensa mukaisesti. Tieteessä edistytään sillä, että vääriä ajatuksia kritisoidaan ja kehitetään parempia ajatusmalleja. Ei poliittisella kontrollilla.
siis valtavirtaisella taloustieteellä tarkoitan klassista ja uusklassista taloustiedettä, joiden ajatukset kumpuaa oppi-isä Adam Smithin ja hänen seuraajiensa hegemonisesta talousajattelusta.
Jälkikeynesiläisillä on pitkät perinteet, se syntyi jo Bretton Woods kauden päättymisen aikoihin 70-luvulla. En leimaisi sitä miksikään kansanliikkeeksi sen enempää kuin nykyistä valtavirtaistakaan näkemystä.