Vasemmistolaista voodoo-taloutta
Onko finanssipolitiikan kerroin Suomessa niin suuri, että julkisten menojen kasvattaminen alentaa julkista velkaantumista? On jos uskoo niitä laskelmia jota kansainvälisen politiikan professori ja vasemmistoaktivisti Heikki Patomäki esittää tuoreessa kirjassaan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – Teoriasta käytäntöön. Laskelmia ei ole kuitenkaan mitään syytä uskoa, koska niihin sisältyy ainakin kaksi alkeellista loogista virhettä.
Patomäen laskelmien mukaan menojen lisäys vähentää velkasuhdetta jos kerroinvaikutus ylittää yhden (eli miljardin lisäys julkisissa menoissa nostaa BKT:ta miljardilla). Hän esittää myös laskelman, jonka mukaan kerroinvaikutus Suomessa nyt olisi selkeästi yli yhden. Kumpikaan laskelmista ei kestä edes pinnallista kriittistä tarkastelua.
Patomäki laskee, että 5 miljardin julkisten menojen lisäys kasvattaa julkista velkaa 2,72 miljardilla kun ottaa huomioon, että osa menoista palautuu verotuloina valtiolle. Jos kerroinvaikutus on yksi BKT kasvaa 5 miljardilla, eli 2,4 prosentilla (jos oletetaan, että koko vaikutus näkyy saman vuoden BKT:ssä). BKT kasvaa silloin prosentuaalisesti suurin piirtein yhtä paljon kuin valtion velka. Velkaantuneisuusaste siten pysyy vakaana.
Nämä numerot ovat sinällään vielä järkeenkäypiä. Ongelmana logiikassa on, että kerroinvaikutus on tilapäinen mutta velan kasvu pysyvä. Seuraavana vuonna BKT putoaa takaisin alkuperäiselle uralleen, mutta velka jää korkeammaksi kuin mitä se olisi ollut ilman menojen lisäystä. Jotta BKT pysyisi uudella tasolla, menoja täytyy pitää seuraavanakin vuonna korotetulla tasolla. Velkaa tulee silloin toiset 2,72 miljardia lisää, mutta BKT ei enää kasvaa. Ja sitä seuraavana vuonna velkaa taas 2,72 miljardia…
Koska velka jatkaa kasvuaan loputtomiin, ennen pitkään velkasuhde nousee aina jos pysyvä menojen lisäys ei johda vähintään yhtä suureen tulojen lisäykseen. Kertoimen pitäisi olla yli 2, jotta menoja voisi lisätä ilman että velkaantuneisuusaste kohoaa. Näin jos olettaa, kuten Patomäki, että vajaa puolet menoista palautuu verotuloina.
Kertoimen suuruudesta Patomäki esittää laskelmia, jotka päätyvät lopputulemaan, että ”varovaisesti” laskien kerroin on 1,25-3,00. Laskelmia voidaan monelta kohdin kyseenalaistaa. Suurin aukko on että Patomäki jättää huomioimatta sen, että verot leikkaavat merkittävän osan tulojen kasvusta. Jos veroaste on 45 % kerroin helposti putoaa samoilla oletuksilla reippaasti alle yhden.
Perusteluna sille, että hän jättää verot huomioimatta Patomäki antaa sen, että verotuloja pitäisi käyttää julkisten menojen kasvattamiseen. Jos näin tehdään, tämä ei kuitenkaan nosta julkisten menojen kerrointa sen korkeammalle. Toki elvytysvaikutus on suurempi jos kasvavia verotuloja käytetään julkisten menojen lisäämiseen, mutta julkisia menoja ja velkaa silloin lisätään vastaavasti enemmän. Kerroin on edelleen sama.
Kuten aikaisemmin olen todennut (katso maaginen multiplikaattori) on optimistista olettaa, että kerroin Suomen kaltaisessa avoimessa taloudessa olisi selkeästi yli yksi. Se ei ole mahdotonta, mutta vaatii sen, että menojen lisäys vahvistaa talouskasvua muullakin tavalla, kuin Patomäen kuvaamalla kerroinvaikutuksella.
Taloutta elvyttäville menojen lisäyksille voi olla hyviä syitä (kuten esimerkiksi perustelin jutussa investointivetoinen elvytys on järkevintä). Patomäen argumentti, että julkisia menoja kannattaa tavalla millä hyvänsä lisätä koska se ei lisää julkista velkaantumista on kuitenkin aatteellista toiveajattelua, vasemmistolaista voodoo-taloustiedettä.
Patomäen ajatuksia kommentoidaan myös Asiattomassa lehdistökatsauksessa.
Roger Wessman 
Ottamatta kantaa kerronnaisvaikutuksiin, joita on mielestäni erittäin haastava mitata. Itse laitan ylimääräiset massit pörssiin, toiset uuteen telkkariin tai taloon… Telkkarissa massit lähtevät Pohjois-Koreaan tai Kiinaan ja talossa ne jäävät Suomeen pyörimään suurimmaksi osaksi, vaikka virolaisia työmiehiä Suomessa paljon hyöriikin. Btw, mikä olisi neoliberaalisen Viro-kokeilun työttömyysaste ilman Suomea, Viron työttömiä työllistävänä bufferina?
”Seuraavana vuonna BKT putoaa takaisin alkuperäiselle uralleen, mutta velka jää korkeammaksi kuin mitä se olisi ollut ilman menojen lisäystä.”
Oletat tässä, että kun raha on kerran kulutettu, niin se katoaa taloudesta? Eikö bkt nimenomaan mittaa saman rahan siirtymistä kädestä toiseen aina uudelleen ja uudelleen? Rahahan katoaa vasta, kun velat maksetaan takaisin. Valtiot yleensä ottavat lisää velkaa tässä vaiheessa, sillä muuten yksityinen sektori joutuu käyttämään säästöjään tai ottamaan velkaa vähentyneen valtion kulutuksen vuoksi, jolloin valtion velat eivät yleisesti koskaan määrällisesti nykymaailmassa laske, jos ei haluta aiheuttaa lamaa.
Ongelmamme ei sinäänsä EU:ssa ole se, etteikö Suomi olisi elvyttänyt tarpeeksi, vaan se, että kasvua ei synny, koska Saksan palkkamaltti on mennyt aivan överiksi, eikä Saksan vientisektori suostu siirtymään kotimaisen kysynnän kasvattamiseen. Heikkojen euromaiden vaikutus euroon on Saksan viennille aivan super-mahtava asia.
Eurooppa kasvaisi mitä mahtavammin, jos PIIGS-maiden palkkojen leikkauksen sijaan pari vuotta sitten Saksan palkkoja olisi nostettu n. 10 prosenttia. Nyt olemme deflaation tiellä, lähinnä kiitos euron.
Suomen ei mielestäni kannata yksinään yrittää elvyttää koko Euroopan, saati maailman taloutta, varsinkin, kun omat palkkamme nousivat Saksan Hartz-diilin jälkeen turhan vikkelään ja olemme tämän vuoksi viennin\tuotannon kanssa lirissä.
Jos koko Eurooppa alkaa elvyttämään, niin silloin Suomikin toki voi ja kerronnaisvaikutus on tällöin tod. näk. päälle yhden.
Avoimessa taloudessa Suomen velkaelvytys yksinään olisi voodootaloutta. Koko EU:n velkaelvytys tod. näk. toimisi. Eurobondint kehiin ja kulutusjuhlat pystyyn.
Elektroniikka taitaa tulla akselilta ETELÄ-KOREA, Kiina, Japani… Korjaisin tuon Pohjois-Korean pois sotkemasta…
Tärkeää keskustelua Suomen talouden suunnasta. Hieman jäin ihmettelemään keskeistä kritiikkiäsi, kun kirjoitat:
”Ongelmana logiikassa on, että kerroinvaikutus on tilapäinen mutta velan kasvu pysyvä. Seuraavana vuonna BKT putoaa takaisin alkuperäiselle uralleen, mutta velka jää korkeammaksi kuin mitä se olisi ollut ilman menojen lisäystä.”
Tämä olisi kaivannut lisää perusteluja. Miksi BKT putoaa takaisin ”alkuperäiselle uralleen”? Koko kerroinvaikutusten ideahan on rakentaa hyveellinen kehä, jossa yksityistä sektoria kannustetaan investoimaan lisääntyvän kysynnän kautta. Miten kalenterivuoden vaihtuminen nollaa tilanteen? Lienet tietoinen, että eri taloustieteen koulukuntien välillä on runsaasti erimielisyyttä kerroinvaikutusten toiminnasta ja niiden laskemisen metodologiasta. Jo tästä syystä olisi tärkeää tuoda esiin omien väitteiden taustaoletukset ja tarkemmat perustelut. Patomäki tekee hyvin selväksi edustavansa keynesiläistä näkökulmaa, joka on ollut pois muodista Euroopassa (Yhdysvalloissa ja nousevissa BRICS-talouksissa näkynyt enemmän talouskeskustelussa ja käytännön politiikassa 2008 finanssikriisin jälkeen).
Toinen keskeinen kysymys on Suomen riippuvaisuus EU-alueen yleisestä talouskehityksestä. On ilmeistä, että EU-alueen vahvojen talouksien tulisi lisätä investointejaan, sillä talousalue deflaatioloukun partaalla ja kysyntä sakannut vuosia. Myös EMU-rakenteiden rajoitteet ovat tärkeitä kansantalouksien kehityksen kannalta, mutta niistä voi käydä erillisen keskustelun.
Kiitos kommenteista,
Muutama selkeennys.
Finanssipolitiikka voi tietysti hyvin vaikuttaa talouteen usean vuoden aikana. Oletin yksinkertaisuuden vuoksi (kuten Patomäkikin laskelmissaan) että vaikutus keskittyy yhteen vuoteen.
Jos 5 miljardin elvytys yhtenä vuonna nostaa BKT:ta kahtena vuotena 5 miljardilla kunakin vuonna niin finanssipolitiikan kerroin olisi 2 ei 1.
Perinteinen kerroinvaikutus, joka perustuu siihen että alkuperäisen elvytyksen aiheuttama tulojen kasvu osittain kulutetaan mikä tuottaa jälleen tulojen kasvua jne, on luonteeltaan kuitenkin lyhytaikainen. Tämä on se vaikutus mistä Patomäki puhuu kirjassaan, ja josta hän on yrittänyt tehdä laskelmia.
Suurempi ja pidempiaikainen vaikutus on toki mahdollinen jos alkuperäinen elvytys saa aikaan pysyvän paranemisen luottamuksessa, kuten selitin jutussa https://rogerwessman.com/2014/10/17/maaginen-multiplikaattori/ Nämä vaikutukset ovat paljon spekulatiivisimpia ja niiden suuruutta voidaan arvioida vain empiirisesti.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen Heikki Taimiolla on tästä asiasta kommentti, johon voin pitkälti yhtyä.
http://www.labour.fi/ptblogikommentit.asp?AiheID=151
Lawrence Summers, Harvardin yliopiston taloustieteen professori, USA:n valtionvarainministeri Clintonin presidenttikaudella ja Maailmanpankin entinen pääekonomisti kirjoitti teemasta Financial Times lehdessä syksyllä 2014. Kirjoituksen alaotsikko oli ”Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on havainnut, että dollarin menolisäys tuottaa lähes kolmen dollarin tuotannon lisäyksen”. Kirjoituksen alku kuului näin.
”IMF on pitkään ollut kurjistamispolitiikan (austerity) vankka kannattaja tienä ulos finanssikriisistä ja joka vuosi se kurittaa tusinoittain maita niiden fiskaalisesta kurittomuudesta. Fiskaalinen vakauttaminen – kiertoilmaus julkisten menojen leikkauksille – on rahaston pelastussuunnitelmien pääsisältö. Vuosi sitten IMF esitti, että USA:n fiskaalinen vaje on 10 % bruttokansantuotteesta.
Kaikki tämä tekee IMF:n vasta julkistetun Maailman Talouskatsauksen merkittäväksi ja tärkeäksi dokumentiksi. Tässä lippulaivajulkaisussaan IMF puoltaa julkisten infrastruktuuri-investointien olennaista lisäystä, eikä vain USA:ssa vaan suuressa osassa maailmaa. Se vakuuttaa, että työttömyyden ollessa laajaa, kuten se nyt on suuressa osassa teollistunutta maailmaa, stimuloiva vaikutus on voimakkaampi, jos investointi rahoitetaan lainaamalla eikä muita menoja leikkaamalla tai veroja nostamalla. Merkittävintä on IMF:n väite, että hyvin suunniteltu infrastruktuuri-investointi vähentää enemminkin kuin lisää julkista velkataakkaa.”
Euroopasta Summers toteaa myöhemmin kirjoituksessaan seuraavaa: ”… tarvitaan mekanismeja, joilla toteutetaan itsensä rahoittavia infrastruktuurihankkeita nykyisten budjettivajeiden ulkopuolella. Tämä voisi olla mahdollista laajentamalla Euroopan Investointipankkia tai käyttämällä enemmän pääomainvestoinnin käsitteitä toteutettaessa fiskaalista politiikkaa.
Jouko Kajanoja
Kiitos kommentista Jouko,
Nostat esiin tärkeän näkökulman.
Olen aivan samaa mieltää Summersin kanssa, että harkitut tuottavat julkiset investoinnit helposti voivat maksaa itsensä takaisin nykyisessä taloustilanteessa, jossa niillä on lisäksi positiivinen työllistyvä vaikutus, huomioiden vielä miten alhaisilla koroilla valtiot nyt voivat ottaa velkaa.
Tämä on aivan toinen asia, kun väittää, että pelkästään kerroinvaikutuksen kautta mikä tahansa julkisten menojen lisääminen alentaisi velkaantumisastetta.
Toinen kysymys on sitten kuinka paljon järkeviä julkisia investointikohteita pystymme löytämään ja toteuttamaan.
Vastaukseni: http://patomaki.fi/2015/01/suomen-talouspolitiikan-tulevaisuus-vastaus-ensimmaisille-kriitikoille/
Pikkuisen tällainen närkästynyt kommentti termivirheestä: Yleisemmin tunnettu Voodoo talous = tarjonnan taloustiedettä, jossa työn tarjontaa lisäämällä kuvitellaan saatavan lisää bkt:tä, ja sitten sitä bkt-kasvua odotellessa vaan rummutellaan ja poltellaan maria. Kuvitelma työntarjonnan bkt:tä lisäävästä vaikutuksesta vanheni hyvinvointiyhteiskunta pyrkimyksien myötä. Nyt on kysyntä aikakausi eikä se tarkoita sitä että istutaan käsien päällä odottelemassa talouskasvua.
Voodoo-talous on termi jota käsittääkseni ensin George Bush käytti kritisoidakseen Ronald Reaganin talouspoliittista ohjelma, jonka mukaan veroja alentamalla verotulot kasvavat koska veronalennukset elvyttävät taloutta.
Analogia Patomäen väitteeseen, jonka mukaan menoja lisäämällä voidaan alentaa julkista velkaantumista koska menojen lisäys elvyttää taloutta on minusta aika ilmeinen.
Molemmat näkemykset voivat jossain tapauksessa olla perusteltuja. Yleisenä talouspoliittisena ohjenuorana ne ovat kuitenkin samankaltaista ideologiseen toiveajatteluun perustuvaa huuhaata.