Siirry sisältöön

Sääkö syypää?

by : 20.2.2014

Yhdysvaltoja riepotellutta rankkaa talvisäätä syytetään hanakasti alkuvuoden heikoista talousluvuista. Viimeisimmät luvut olivat eiliset rakennusten aloitukset ja rakennusluvat, jotka kertoivat arvioitua suuremmasta pudotuksesta, seuraten edellispäivän asuntorakentajien luottamusta, joka myös laski rajusti. Aiemmin muun muassa teollisuuden luottamuslukujen sekä vähittäiskaupan heikkoutta on selitetty kylmällä talvella.

US_NAHBconstr

US_ISM

Selitys on helppo ja uskottava, koska se pitää ainakin osittain paikkansa. Kovat pakkaset ja runsaat lumet hankaloittavat rakentamista, tuotantoa ja ostoksillakäyntiä. Jos talvi on poikkeuksellisen ankara tai ajoittuu eri kuukauteen kuin muina vuosina, eivät kausitasausmenetelmätkään korjaa tilannetta. Kuinka paljon milloinkin on sään vaikutusta, onkin paljon vaikeampi arvioida – varsinkin ennen seuraavien kuukausien lukuja, jolloin pitäisi näkyä korjausliike.

Esimerkiksi rakennusten aloitukset kasvoivat edelliskuusta Yhdysvaltojen koillisosassa – huolimatta alueen vaikeista sääolosuhteista. Sen sijaan muualla maassa aloitukset laskivat. Asuntokauppakin näyttää viilentyneen jo viime vuoden lopulla, mikä viittaa myös muihin asuntomarkkinoita heikentäviin tekijöihin kuin vain kylmään ja lumiseen talveen.

Asuntorakentajien luottamusindeksin laskun taustalla kerrottiin olleen ankaran talven lisäksi edelleen työvoima- ja tonttipula, mikä rajoittaa uudisrakentamista ja siten uusien asuntojen kauppaa. Vanhojen asuntojen myyntiä vuorostaan hankaloittaa esimerkiksi historiallisen matalat tarjontamäärät.

US_existnewhome

US_forsale

Hyvä puoli sääselityksessä on se, että mikäli kyse todella on säästä, pitäisi lukujen ponnahtaa paremmiksi tulevina kuukausina. Harva rakennus- tai investointiprojekti jää kokonaan toteuttamatta yhden kylmän ja lumisen kuukauden vuoksi. Helmikuun lukuja voitaneen vielä selittää huonolla säällä, mutta viimeistään maaliskuun luvuissa pitäisi näkyä käänne parempaan, mikäli kyse on vain kireän talven aiheuttamista ongelmista. Tosin tämä vaatii hieman kärsivällisyyttä talouden seurannassa – maaliskuun lukujen julkaisuun kun on vielä pari kuukautta matkaa.

Onkin todennäköistä, että kevään mittaan odotukset USA:n talouden ympärillä jälleen piristyvät ja asuntomarkkinatkin jatkavat rauhallista toipumistaan. Myös keskuspankki Fed näyttää laskevan sen varaan, sillä eilisten kokouspöytäkirjojen perusteella ei ole mitään syytä odottaa, etteikö arvopaperiostojen pienentäminen jatkuisi suunnitellusti.

From → USA

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: