Skip to content

Perintö ei ole minusta paha asia

by : 11.5.2014

Olen kirjoittanut siitä, että ekonomistien reaktiot Pikettyn kirjaan pitkälti selittyy niiden poliittisella ennakkoasenteilla (Piketty ja ekonomistien reaktiot ja Lisää ristiriitaista Piketty kehua) ei niinkään sillä ovatko ne todella vakuuttuneita hänen analyysista. Tämä koskee tietysti minuakin. Vaikka olisin täysin vakuuttunut Pikettyn taloudellisesta analyysista (mitä minäkään en ole), en silti kannattaisi hänen ehdotuksia jyrkästä perintöjen ja varallisuuden verotuksen kiristämisestä.

Tämä tuli mieleen kun luin tänään Helsingin Sanomissa kirja-arvostelun Pikettyn kirjasta, jossa nostettiin esiin huolestuttavana että perinnöt suhteessa BKT:hen olivat Ranskassa nousseet viidestä prosentista suhteessa BKT:hen 50-luvulla viiteentoista prosenttiin.

Uskon että Pikettyn havainto perintöjen nousevasta merkityksestä on aivan oikea, mutta tämä ei sinällään huolestuta minua ollenkaan.

Olen huolestunut köyhyydestä, ei siitä että jotkut ovat rikkaita. Jos pitää valita kahden yhteiskunnan välillä: A jossa kaikki ovat yhtä varakkaita ja B jossa varallisuus on epätasaisesti jakautunut mutta kaikkien elintaso on korkeampi kuin A:ssa valitsisin lähtökohtaisesti B:n.

Kasvavat perinnöt heijastavat lisääntyvää varallisuutta, joka näkyy perintöinä kun varallisuus siirtyy sukupolvelta toiselle. Se, että meillä on taloudessa enemmän aikaisemmilta sukupolvilta perittyä pääomaa tarkoittaa, että meillä on mahdollista ylläpitää korkeampaa yleistä elintasoa.

Korkeampi pääoman taso nostaa myös yleistä palkkatasoa, joten siitä ei hyödy vain pääoman omistajia. Varakkaampana yhteiskuntana meillä on myös enemmän varaa tukea vähäosaisempia. Jos pääoman jyrkempi verotus jarruttaa varallisuuden kasvua se on lähtökohtaisesti minusta huono asia. Toki jostain julkisia menoja täytyy rahoittaa, joten jonkinasteinen pääoman tuoton ja varallisuuden verotus on silti perusteltua.

Sivuhuomautuksena: Varallisuuden kasvu ei välttämättä tarkoita varallisuuden keskittymistä harvoille upporikkaille. Kirjotin asuntoperijöiden yhteiskunnassa, siitä että Piketty itse on osoittanut kuinka suuri osa varallisuuden kasvusta (ja siten kasvavista perinnöistä) ovat asuntoja, joiden omistus ei ole kovinkaan keskittynyttä.

Liberaalina keskeisenä vakaumuksenani on kunnioittaa ihmisen oikeutta elää itse valittujen päämäärien mukaisesti, niin kauan kuin hän kunnioittaa muiden ihmisten oikeutta samaan.

Minusta ei sinällään ole mitään väärää siinä, että joku halua jättää osan elämäntyönsä tuloksista perillisilleen ja siten nostaa heidän elintasoaan. En näe mitään väärää siinä, että haluavat jättää rakentamansa yrityksen seuraaville sukupolvelle.

Minusta on syytä olla huolestunut siitä, että joillakin ei ole perusedellytykset oman elämänsä rakentamiselle; että eivät saa peruskoulutusta, terveydenhuoltoa tai kasvavat perheessä jossa niitä kohdellaan kaltoin.

En sen sijaa ole laisinkaan huolestunut siitä, että toiset saavat elämälleen ”varaslähdön” perimällä omaisuutta. Yhtä vähän kun näen syytä huoleen siitä, että toisilla on vanhempia joilla on kykyä ja aikaa opettaa lapsilleen esimerkiksi musiikinsoittoa tai muita onnellista elämää edistäviä taitoja.

Miksi olisi parempi, että ihmiset kuluttavat tulojaan elinaikanaan, kun että ne rakentavat jälkeläisille perintöä rahoilla, jotka ovat rehellisesti ansainnet ja josta ne ovat maksaneet kohtuullisia veroja?

Advertisements

From → Yms

11 kommenttia
  1. Janne permalink

    Kiitos hyvistä teksteistä Roger.

    Haluaisin kysyä näkemystäsi tuloerojen optimaaliseen tasoon (vaikka käsittelitkin varallisuutta). Mitään tarkkaa gini-lukua en oleta sinun antavan, mutta jos voisit mainita esimerkiksi maan, jossa tuloerot mielestäsi ovat kutakuinkin oikealla tasolla.

    Oletko sitä mieltä, että tuloerot voivat olla liian suuret? Vaikka kaikkein köyhimpien absoluuttinen elintaso kasvaisi jatkuvasti, niin kasvava ero suhteessa varakkaampiin tarkoittaa, etteivät köyhät pysty osallistumaan tavalliseksi määriteltyyn sosiaaliseen elämään.
    Jos tämä tarkoittaa sitä, että köyhistä perheistä tulevat lahjakkaat mutta syrjäytyvät nuoret jäävät entistä useammin kouluttautumatta, niin talouden inhimillisen pääoma kasvu hidastuu.

    Toinen ilmiö taitaa liittyä poliittisen vallan keskittymiseen varakkailla. En ole lukenut Pikettyä, mutta ymmärsin, että hänen mukaansa eliitille keskittyvä valta tarkoittaa, että he voivat endogeenisesti estää pääoman tuottoa tippumasta (eivät varmaan loputtomuuksiin, mutta jos edes pitkälle). Käytännössä siis jatkuvasti ajaa alempaa yhteisö-/pääomatuloveroa, heikentää työväestön asemaa, ja palkkapaineiden kasvaessa korvata työvoimaa pääomalla (tästä viimeisestä pointista en tosin ole vakuuttunut, ei teollinen vallankumouskaan työpaikkoja tuhonnut).

    Poliittisen vallan keskittymisen implikaatio taitaa olla ´open access vs. limited access society´ -keskustelu. Yhteiskunta, jossa johtopaikat (niin taloudelliset kuin poliittisetkin) on jaettu kyvykkäille, menestynee paremmin. Tottakai rikkailla olisi rikastumisestaan huolimatta kannustimet etsiä hyviä ihmisiä omista piireistään, mutta mahdolliset kaikkein huono-osaisimpien joukkoon syntyvät lahjakkuudet jäisivät ehkä hyödyntämättä.

  2. Asuntovarallisuus ei näytä olevan mitenkään erityisen tasaisesti jakautunutta Suomessa, piirtelin tästä vähän käppyröitä Tilastokeskuksen datan perusteella: http://harhala.blogspot.fi/2014/05/rikkaiden-ja-koyhien-varallisuus.html

    Ja jotta ei menisi siihen, että aina vaan sanon, kun on jotain ikävää sanottavaa: hyviä postauksia viime aikoina, erityisesti Wahlroos-ojennus. Suomessa osataan harmillisesti hahmottaa rahapolitiikka lähinnä valuuttakurssien kautta ja liian kireästä rahapolitiikasta puhutaan aina valuutan liian korkean arvon kautta.

  3. Kiitoksia palautteesta ja kysymyksistä,

    On aina kannustavaa saada positiivista palautetta, mutta kriittisistä kommenteista ja kysymyksistä on enemmän hyötyä.

    Allan,

    Hyvä tarkennus. Olet tietysti aivan oikeassa siitä, että asuntovarallisuuskin on epätasaisesti jakautunut. Kun kirjoitin varallisuuden keskittymisestä minulla oli mielessä enemmän huoli superrikkaista – 20 perheestä – jotka dominoivat maata. Kuten toteat, rahoitusvarallisuus on enemmän keskittynyt korkeimpaan varallisuusdesiiliin kuin asuntovarallisuus. Tämä korostuisi varmasti vielä selkeämmin kun puhutaan varakkaammasta prosentista, puhumattakaan superrikkaista.

    Janne,

    Minulla ei ole mitään mielipidettä siitä mikä on oikea tuloerojen taso. Se on minulle liberaalina yhä mahdoton kysymys kun se mikä pitää olla yhteiskunnan uskonto.

    Oleellista on, että yhteiskunnan pelinsäännöt ovat oikeudenmukaiset ja jokainen saa pyrkiä onnellisuuteen itse valitsemallaan tavalla.

    On aivan toinen asia jos korkeat tulot perustuvat siihen mitä toiset ihmiset vapaaehtoisesti on tulonsaajalle luovuttaneet korvauksena työstä tai muista syistä, kun jos se perustuu esi-isien saamiin läänityksiin tai siihen, että on onnistuneesti anastanut julkista omaisuutta (tyylin monet entisen Neuvostoliiton oligarkit).

    Minusta on järkevää keskustella siitä mikä on kohtuullinen verotus ja riittävä yhteiskuunnallinen turvaverkko. Nämä on kysymyksiä joihin minulla on kykyä hahmottaa jonkinlaista vastausta.

    Toki on ongelmallista, jos köyhät jäävät ilman koulutusta ja siitä syystä syrjäytyvät loppuelämäkseen. Jos yhä useampi köyhä jää ilman koulutusta vaikka absoluuttinen tulotaso kasvaa niin se minusta kertoo siitä, että absoluuttisen tulotason mittarissa on ongelma.

    Poliittisen vallan jakautuminen ei minun käsityksen mukaan demokraattisissa länsimaissa ole kovin suoraviivaisesti kytköksissä varallisuuteen. Toki Berlusconin varallisuus (ja siihen liittyvä medioiden kontrolli) auttoi häntä pääsemään valtaan, mutta hänkin oli riippuvainen äänestäjien tuesta.

    Rikkaat eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä joka ajaa omia intressejä. Esimerkiksi Warren Buffet ja George Soros vahvasti kannustavat varakkaiden tiukempaa verottamista.

    Rahan valta länsimaisissa demokratioissa ei minusta ole ongelmallisinta suurissa linjapäätöksissä esimerkiksi pääoman verotuksesta. Näiden kohdalla läpinäkyvyys ja julkinen keskustelu rajoittavat selkeästi perusteettomien hyötyjen antamista yhdelle ryhmälle. (Toki vähemmistön jääneiden mielestä päätökset voivat olla kohtuuttomia, mutta päätöksiä täytyy ainakin pystyä perustelemaan enemmistölle).

    Ongelmallisinta on suuryritysten vaikutusvalta omaa toimialaa koskeviin sääntöihin ja heitä hyödyttäviin julkisiin hankintoihin. Näissä päätöksissä, joita ulkopuolisen tarkkailijan on vaikeampi arvioida, jonkinasteisen korruption riski on suurempi.

    Tämä ongelma ei kuitenkaan kovinkaan suoraviivaisesti joudu varallisuuden keskittymisestä. Se toki edistää varallisuuden keskittymistä, jos vanha eliitti pystyy tämän myötä suojautumaan nousevia kilpailijoita vastaan.

  4. Jussi Kiviluoto permalink

    Perintöjen ja lahjojen luonteesta hieman pohdintaa käymäämme lyhkäiseen twitter-keskusteluun.

    Taloustieteellinen tutkimuskirjallisuus ihmisten perinnönjättömotiiveista on itseasiassa hyvinkin laajaa. Viisi eri mallia perinnöille on yleisesti esillä: ”antamisen ilo” (lahjan tai perinnön antaminen itsessään tuo iloa antajalle), altruistinen malli (antaja saa nautintoa perillisen kulutuksesta), tavallinen vaihdanta/strateginen käyttäytyminen, egoistinen malli (varallisuuden kerääminen tuo jostain syystä itsessään hyötyä, esim. status tai valta), ja se että perinnöt ovat ”vahinkoja” (varallisuus on kerätty muuta tarkoitusta varten esim. terveydenhuoltomenoja tai pitkää ikää varten mutta kuolema on yllättänyt ennen aikojaan). Tutkimuskirjallisuus ei ole kovinkaan yksimielinen eri motiivien tärkeydestä (perinnöt ja lahjat varmaan jonkunlainen kombinaatio näitä), mutta pitkälti jenkkidataan keskittyvän tutkimuksen perusteella suurin osa perinnöistä ja lahjoista (”varallisuuden siiroista”) on vahinkoja tai egoistisia, joskin muillekin motiiveille on jäänyt tilaa. Huomattavaa kuitenkin on että puhtaalle altruistiselle mallille ei ole kuitenkaan löytynyt juuri empiiristä tukea (Kopczuk 2013).
    Vahinkoperintöjen osuus on Euroopassa todennäköisesti pienempi koska sosiaaliturva on huomattavasti korkeampi. Myös viimeisten vuosikymmenien aikana lahjojen osuus näyttäisi olevan kasvanut huomattavasti tarkoittaen että vahinkoperintöjen osuus on todellisuudessa pienempi.
    Viitaten käymäämme lyhkäiseen twitter-keskusteluun, jossa mainitsit että varallisuuden siirron ja kulutuksen välinen ero on se että varallisuuden siirto ei käytä niukkoja resursseja. Ekonomisteille resurssien niukkuus on tietenkin itsestään selvyys, mutta niukkojen resurssien määritelmää ja toisaalta kuinka erotamme perintönä tai lahjana tapahtuvan ”varallisuuden siirron” ja kulutuksen toisistaan on syytä mielestäni pohtia. Luonnonvarojen rajallisuus ja siten niiden niukkuus on varmaankin itsestään selvää, mutta kuinka määrittelemme inhimillisten resurssien niukkuuden? Ja milloin kulutamme inhimillisiä resursseja? Kun teen palveluksen kaverilleni vain siksi että se vain on kivaa, enkä siksi että hän auttaisi joskus minua, kaverini ei varmaan ole kuluttanut inhimillisiä resurssejani?
    Oma näkemykseni kuitenkin on että ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu lopulta pitkälti vastavuoroisuuteen, niin parisuhteessa kuin perheessäkin. (Vai siivoavatko lapset pelkästään sisäsyntyisestä motivaatiosta huoneensa?) Pyrimme vaikuttamaan toimillamme toisiin ihmisiin niin että he toimisivat meille mieluisasti.
    Tarkasteltaessa ”varallisuuden siirtoja” perintöjen ja lahjojen muodossa, on hyvin vaikea erottaa milloin inhimillisiä resursseja on kulutettu. Voi olla että antaja on pelkästään altruistisesti motivoitunut tai antaa perinnön tai lahjan antamisen ilosta, mutta vastaanottaja voi olla kuitenkin uhrannut ajatuksia näille perinnöille, mikä on johtanut hänen strategiseen käyttäytymiseen. Tällöin kaiketi ollaan kulutettu inhimillisiä resursseja?

  5. Kiitos kommentista,

    En ole tutkimuksiin perinnönantajien motiiveista kovin paljon perehtynyt, joten siihen minulla ei ole paljoakaan lisättävää.

    En näe että motiivilla on muuta merkitystä siihen miten perintöjä pitäisi verottaa, kuin että sen perusteella voi arvioida kuinka paljon verottaminen vaikuttaa perintöjen suuruuteen ja siten varallisuuden kasvuun. Jos perinnöt ovat vahinkoja niin niiden verottaminen sadan prosentinkaan verolla ei tuottaisi negatiivisia kannustinvaikutuksia.

    Sekavassa keskustelussa mitä käytiin twitterissä (joka jälleen kerran muistutti minua siitä, että twitter-keskustelut eivät sopi minulle) yritin tuoda esiin sen, että jos halutaan verottaa kulutusta niin perintöä (joka on vain varainsiirtoa, jossa ei kuluteta niukkoja resursseja) ei pitäisi verottaa.

    Olet toki oikeassa siitä, että perintö voi olla piiloteltua palveluiden osto. Esimerkiksi kun 80-vuotias miljardööri menee naimisiin 20-vuotiaan missin kanssa, herää epäilys että tässä on kysymys enemmän kaupasta kun rakkaudesta.

    En menisi kuitenkaan niin pitkälle että leimaisin kaikkea inhimillistä vuorovaikutusta kaupankäynniksi, jota pitäisi verottaa. Lapset käyvät ilahduttamassa äitiä äitienpäivänä, sellaisissakin tapauksissa, joissa mitään varallisuutta ei ole perittävänä.

    Siinä välissä on harmaa alue, jossa perintötoive porkkanana pompotetaan perillisiä.

    Ei ole helppoa verolainsäädännössä erotella näitä tapauksia, joten täysin ideaalista verotusta on vaikeata todellisuudessa saada aikaan.

  6. Jussi Kiviluoto permalink

    Olen samaa mieltä että ihmisten välinen vuorovaikutus on toki monivivahteista ja tuskin kaikki on kaupankäyntiä. Toisaalta kaikki kaupankäynti ei tapahdu rahassa vaan myös ”rakkauden” tai positiivisten tunteiden antamisena. Kuinka paljon sitten on täysin ehdotonta rakkautta, sitä en tiedä. (mutta puoliso joka ”ei koskaan” tee mitään tuntuu ottavan monen hermoille, sanottavan tietenkin on että itsellänihän ei tietenkään moisia kokemuksia ole.)

    Mutta siis pointtini oli, että perintöjen luonnetta (tai ylipäätään inhimillistä vuorovaikutusta) on vaikea jakaa todelliseen varainsiirtoon(altruistiseen käytökseen) ja kulutukseen, ja vaikkei perinnön antaja ajattelisi tietoisesti ostavansa palveluita saattaa perinnöt vaikuttaa perillisen käyttäytymiseen (mikäli vapaa-aika on luksushyödyke niin myös työnteon kannustimet pienenee perillisellä).

    Se mitä halutaan sitten verottaa onkin juuri asia erikseen. Miksi kulutusta ylipäätään halutaan verottaa? Havaintojeni mukaan optimaalisessa tuloveroteoriassa lähtökohta on usein seurauseettinen ja tarkoituksena on maksimoida jokin hyötyfunktio. Kaikki mikä tuo hyötyä yksilölle olisi periaatteessa verotuksen alaista. Koska hyötyjä ei voida nähdä pidetään tuloja aproksimaationa hyödyn määrälle. Siten kysymys siitä mitä verotetaan on social plannerin mielestä mielenkiintoinen. Jos varainsiirto (käyttämättä niukkoja resursseja) tuo hyötyä antajalle social planner voi katsoa tätä samanlaisena hyötyä tuottavana ”kulutuksena” kuin minkä tahansa muun hyödykkeen.

    Tehokkuuden näkökulmasta verotuksella on erilainen vaikutus eri motiiveihin ja niin kuin sanoit vahinkoperintöjen verotuksella ei ole negatiivisia käyttäytymisvaikutuksia antajan puolella, mutta ei myöskään niin kutsutun egoistisen mallin perinnöilläkään, koska antaja ei piittaa perijän saamasta määrästä.

  7. Janne permalink

    On hyvin kannatettavaa, että jokainen voi pyrkiä onnellisuuteen, kuten ilmaisit. Keskeinen osa tätä lienee sosiaalinen asema ja liikkuvuus (idea, että rinnastamme menestystämme muihin, ei ole kovinkaan uusi). Mutta väitätkö, että tuloerot eivät vaikuta sosiaaliseen liikkuvuuteen? Tämän käsityksen sain, kun et ymmärtääkseni pitänyt tuloerojen tason arviointia relevanttina.

    Jos siis valtavat tuloerot pienentävät sosiaalista liikkuvuutta oleellisesti, niin silloinhan kyky tavoitella menestystä määritellään aiempaa suuremmalti osin jo syntymässä.

    Mitä tulee poliittisen vallan keskittymiseen, niin tutkimustieto tukee käsitystä, että rahakkaalla lobbaamisella nimenomaan on merkitystä päätöksentekoon (Yhdysvalloissa). ”Vastalobbaus” tietenkin usein loistaa poissaolollaan, koska se toisi mukanaan klassisen vapaamatkustusongelman.

  8. Kiitos jälleen kommenteista,

    Jussi,

    Minusta ajatus hyödystä verotuksen perustana on paitsi käytännössä mahdoton toteuttaa, teoreettisestikin kestämätön koska meillä ei edes ole pohjaa minkä perusteella voisimme vertailla tai laskea yhteen kahden eri ihmisen saamaa hyötyä.

    Jos kuitenkin jollain tavalla halutaan hyötyä approksimoida niin kai kulutus on parempi approksimaatio kuin tulot? Tulot kertovat lähinnä siitä kuinka paljon toiset arvostavat henkilön tuotantoa. Kulutus miten paljon yhteiskunnan resursseja henkilö käyttää omaksi hyödykseen.

    Minusta järkevä perustelu verovaihtoehtojen arvioinnille on pyrkiä siihen, että verotus ei vääristele hintasignaaleja. Hintojen pitäisi kuvastaa resurssien niukkuutta, eli sitä että muille jää vähemmän resursseja. Puhdas varainsiirto ei kuluta niukkoja resursseja, joten sillä ei tästä näkökulmasta pitäisi olla hintaa, eli sitä ei pitäisi verottaa.

    Toki jos perinnön antaja ei syystä tai toisesta aktiivisesti päätä perinnön antamisesta, verojen lähettämällä signaalilla ei ole merkitystä.

    Ollaan samaa mieltä siitä, että perinnöt ovat käytännössä jonkinlainen kombinaatio varainsiirtoa ja maksua ostetuista palveluista. Se että perintö vaikuttaa perintöä saavaan työmotivaatioon tekee vielä monimutkaisemmaksi yrittää jollain yhtälöllä optimoida perintöveroa.

    Janne,

    Sosiaalinen asema on nollasummapeliä, ja siinä mielessä ongelmallinen tavoitteena. Eli jos jonkun sosiaalinen asema paranee se on aina toisen kustannuksella.

    Se että toisia halutaan vetää alas, jotta oma suhteellinen tilanne paranisi, on ymmärrettävä tunne, mutta en silti sitä hyväksy.

    Liikkuvuus siinä mielessä, että on mahdollisuus parantaa omaa elämäntilannetta absoluuttisesti on tietysti tärkeätä.

    Sosiaalinen asema on muutakin kuin vain varallisuutta. On muita ulottuvuuksia, jossa ihmisiä arvostetaan. Jos sinun tavoitteenasi on tulla Suomen etevimmäksi ekonomistiksi tai näyttelijäksi, sinua ei ehkä kovin paljon häiritse, että Suomen rikkain tulee pysymään paljon rikkaampana kuin sinä.

    En ole kiistänyt että lobbauksella olisi merkitystä. En vain näe sitä kovinkaan tiukasti sidoksissa varallisuudenjaon tasaisuuteen. Yhtiöllä voi olla paljon lobbausvoimaa, vaikka sen omistus olisi hajautunut monelle pienosaakkaalle.

  9. Jussi Kiviluoto permalink

    Näinhän se toki on että hyödyn mittaaminen kardinaalisella asteikolla ja hyötyjen vertaileminen yksilöiden välillä on tosielämää ajatellen heikolla pohjalla ja monet kriittiset oletukset joita tehdään ei oikeasti päde (mm. kaikilla sama hyötykäyrä ja hyödyn kardinaalisuus). Tällaisen kehikon käyttäminen onkin moraaliteoreettinen valinta, joka ei ole viaton. En kuitenkaan täysin hylkäisi tätä näkökulmaa verotuksessa näistä selvistä puutteistaan huolimatta.

    Mikäli oletetaan varainsiirrot pois niin tulojen tai kulutuksen käyttäminen approksimaationa, ei ole mielestäni väliä koska lopulta tulot käytetään kulutukseen. Kun varainsiirrot otetaan mukaan ja mikäli ne tuottavat hyötyä siirtäjälle niin myös niitä pitäisi verottaa ja siksi tulot toimivat parempana approksimaationa. Toisaalta jos ne eivät tuo hyötyä niin niiden ei tulisi olla tuloveropohjassa. Tällaisen voisi ajatella tapahtuvan juuri vahinkoperintöjen kanssa.

    Vielä lisätäkseni viimein, että verotuksen perustuessa resurssiniukkuuteen on kaikkien intressissä pyrkiä selittämään itseä koskevaa kanssakäymistä altruismilla, joka ei kuluta resursseja ja samanaikaisesti väittää toisten kanssakäymistä puolestaan resursseja kuluttavaksi vaihdannaksi (niin kuin minä tein).

    Kiitoksia hyvistä teksteistä ja kommenteista.

  10. Mielenkiintoinen lopputulema, että vahinkoperintöjä (joiden verottamisella ei ole kannustinvaikutuksia) ei pitäisi verottaa mutta perintöjä joiden verottamisella on negatiivista kannustinvaikutusta pitäisi verottaa,

    Minusta tuntuu, että tämä ei voi olla pareto-optimaalinen ratkaisu.

  11. Jussi Kiviluoto permalink

    Pahoittelut sekaannuksesta. Tarkoituksena oli siis ilmaista että oikeudenmukaisuus näkökulmasta vahinkoperintöjä ei pitäisi verottaa jos ne ei kerta hyötyä tuo, mutta tehokkuusnäkökulmasta verottaminen täysin perusteltua.

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s