Skip to content

Teollisuustyöntekijöiden tappolinja

by : 26.2.2016

Tukeutumalla teollisuustuotantoon tuskin voimme ylläpitää Suomea korkean elintason maana. Tälle johtopäätökselle löydän tukea taloushistorian professorin Sakari Heikkisen blogista Suomi g-voimien puristuksessa. Teollisuuden osuus työllisyydestä on vanhoissa teollisuusmaissa vääjäämättömästi laskenut, eikä maita joissa teollisuuden osuus on korkea löydy enää vauraimpien maiden joukosta. Aivan kuten maataloustyön supistumisella viime vuosisadalla, teollisuustyön häviäminen järkyttää monen elämää ja antaa kasvualustan poliittiselle populismille, mutta on samalla edellytys elintason jatkuvalle parantamiselle.

Teollisuusen osuus kaikista työntekijöistä

Heikkinen kiinnittää ansiokkaasti huomiota siihen, että teollisuuden työpaikkojen lasku Suomessa ei ole ollut mitenkään erityisen ripeätä. Suomessa teollisuuden osuus työpaikoista on pysynyt hivenen korkeampana kuin Ruotsissa. Saksassakin osuus on ollut laskussa huolimattaa maan työvoiman hintakilpailukyvyn rajusta paranemisesta. Yhdysvalloissa teollisuuden osuus on selkeästi Suomea pienempi.

Teollisuusvaltaisemmat maat eivät vauraampien joukossa

Mielenkiintoisin havainto Heikkisen blogissa on, että korkeimman BKT:n maat eivät suinkaan tänä päivänä ole ne maat, jossa teollisuuden osuus on suurin. Päinvastoin, kun teollisuusmaat ovat vaurastuneet teollisuuden osuus työntekijöistä on pienentynyt.

Niiden maiden joukosta jossa teollisuuden osuus on suhteellisen alhainen löytyy sekä kaikkein varakkaimmat että kaikkein köyhimmät. Köyhimmät edustavat talouksia, joissa maatalous vielä dominoi. Varakkaimmat maat ovat joko tieto- ja palveluyhteiskuntaan pisimmälle siirtyneet, tai raaka-ainetuotannon maita (jotka vuonna 2011 vielä nauttivat korkeista hinnoista).

Tämän perusteella teollisuustyöpaikkojen häviäminen näyttää ensi sijaisesti samanlaiselta luontevalta talouden kehitykseltä, kuin aikoinaan maatalouden työpaikkojen häviäminen. Toki mm. globalisaatio ja finanssikriisin jälkeinen taantuma ovat prosessia vauhdittaneet.

Heikkisen johtopäätökset ovat synkempiä ”hyvien, korkean arvonlisäyksen työpaikkojen häviäminen heikentää talouskasvua” Tästä syystä hän sanoo että ”on helppo vastata myönteisesti” kysymykseen haluaako Suomi jatkossa olla teollisuusmaa.

Teollinen työ ei korkean arvonlisäyksen työtä

Teollisuustyö ei kuitenkaan enää ole korkean arvonlisäyksen työtä. Johtuen sekä automaatiosta että globalisaatiosta teollisen tuotannon maailmanmarkkinahinta on rajusti laskenut. Teollisuustuotteidenkin arvo on yhä vähemmässä määrin itse fyysisessä tuotannossa, ja yhä vahvemmin arvoketjun muissa osissa; tuotekehittelyssä, muotoilussa, myynnissä ja markkinoinnissa. Tämä ei koske ainoastaan korkean teknologia tuotteita kuten kännykköjä vaan yhtä hyvin esimerkiksi vaatteita. Kuluttajan Reiman talvihaalareiden ostoon käytetystä rahasta kiinalaiselle teolliselle valmistajalle menevä osuus lienee hyvin pieni.

ETLA:n raportissa Työn murros Mika Maliranta hyvin kuvaa muutosprosessia. Keskituloisten työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista on laskenut kun perinteiset teollisuustyöpaikat ovat hävinneet. Niitä on osittain korvannut matalapalkkaisten töiden kasvu, mutta ennen kaikkea korkeapalkkaiset työpaikat, erilaiset asiantuntijatehtävät, ovat lisääntyneet.

Ammattirakenteen muutos Suomessa 1995-2009

Etla yrityssektorin työpaikat

Lähde: ETLA: Työn murros riittääkö dynamiikka s. 22

Tämä ei tietysti vähennä teollisen työpaikan menettäneen kärsimystä, mikä luo kasvualustan populistisille poliittisille liikkeille. Samaan tapaan, kuin Vennamo aikoinaan raivosi ”talonpojan tappolinjaa” vastaan nyt Trump nousee barrikadeille teollisuustyöntekijän puolesta.

Hylkäämällä vapaakaupan tai tuotannon automatisoinnin voidaan toki nostaa teollisuustyön hintaa kotimarkkinoilla, ja jarruttaa teollisuustyön häviämistä. Se ei kuitenkaan kasvattaisi vaurautta, vaan kustannuksen tästä maksaisivat kuluttajat korkeimpien hintojen kautta. Maailmanmarkkinoille ei suojamuurien takana hengessä pidettävää tuotantoa saisi myytyä.

 

Advertisements

From → Suomi

6 kommenttia
  1. Kauko permalink

    Moniko tavallinen työntekijä voi tehdä korkean arvonlisäyksen työtä? Jos muistan omista opinnoistani oikein, niin julkisen sektorin palkat kasvattavat BKT:ta suoraan. Eli jos kaksinkertaistamme lääkärien palkat, niin heidän työnsä arvonlisäys kaksinkertaistuu samalla (jos oletetaan, että arvonlisäys=palkka).

    Näin ollen helpoin tapa luoda korkean arvonlisäyksen töitä olisi nostaa julkisen sektorin palkkoja, mutta eikös näin ole tehtykin viimeiset vuodet ja nyt ihmetellään, miten Suomen kilpailukyky on heikentynyt?

    Luin hiljan Paul Grahamin jutun eriarvoistumisesta.

    Graham on perustanut yrityksiä ja pärjännyt hyvin. Hänen mukaansa talouden kasvu luo eriarvoisuutta ja niitä korkean arvonlisäyksen töitä, koska menestys tuo vaurautta. Ellei tätä hyväksytä, niin talous ei voi kasvaa.

  2. Vesa permalink

    Olennaista Suomen kansantalouden paremmalle menestykselle olisi pystyä luomaan korkeaa lisäarvoa tuottavia YKSITYISEN sektorin työpaikkoja. Sillä ei ole niin merkitystä ovatko ne teollisuudessa vai palvelualoilla. Britannia on hyvä esimerkki korkean lisäarvon yksityisistä palvelualan työpaikoista, eli Cityn pankkisektorilla on suuri merkitys sikäläiselle kansantaloudelle. Sveitsi, Luxemburg… kohtalaisen korkean elintason maita nekin, tosin veroparatiiseja. Sitä sitten voi olla perustellusti kyseenalaistamassa ovatko nämä korppikotkapankkiirit todella ansainneet miljoonatulonsa.

    Suomesta rahoitussektori on kansainvälisesti kääpiöitynyt entisestään. Osuustoiminta valtaa alan ja Nordeakin lähti Ruotsiin. Palvelualoista toivoa on oikeastaan ainoastaan IT-sektorilla, mutta Nokian kompurointi romahdutti senkin, ainakin toistaiseksi. Suomen pitäisi fokusoitua Euroopan Piilaaksoksi ja kohdistaa panostukset siihen.

  3. Tage Johansson permalink

    Kirjoitus on varsin oikeaan asuva ja aiheesta olisi toivonut jo aikaa sitten Suomessa enemmän todellista keskustelua.

    Jos jotakin omaa tähän laittaisin, niin sanoisin, että suuri osa tästä ongelmatiikasta kulminoituu kysymykseen : Ketkä pystyvät tekemään teollista työtä ja mihin hintaan he sitä suostuvat tekemään?
    Jokainen osaa nähdä perusvastaukset aika nopeasti: Teolliseen työhön ei tarvita Suomen kaltaista korkeaa koulutusta, vaan teollista työtä kykenee tekemään useimmiten täysin kouluttamaton normaaliälyinen ihminen muutaman viikon koulutuksella – toisin sanoen liki kaikki kolmansien maiden kansalaiset. Siksi tällainen työ monelta osin onkin siirtynyt tehtäväksi niihin maihin ja syykin on selvä: Nämä ihmiset tekevät työtä kymmenesosalla siitä palkasta mitä me suostumme samaa työtä samoilla tuotantoapuvälineillä ja laatustandardeilla tekemään. Elintasokuilu on alkanut kuroutua umpeen ja ihan syystäkin: Kolmansien maiden ihmiset osaavat paljoti tehdä samoja asioita kuin me mutta suostuvat tekemään sen paljon halvemmalla. Olisiko herätyksen paikka?

    Sivujuonteena tässä kohta voidaan sanoa, että tällaisen työn ja siis näiden teollisuustuotteiden tekeminen on täten siirtynyt globaalisti muutamiin valtapaikkoihin: Kiinaan, Intiaan, Meksikoon, Brasiliaan, Euroopassa Romaniaan ja Puolaan, Vietnamiin, jne. ELI usein jopa kohtuullisen kauaksi itse tuotteiden käyttäjistä, mikä on vaatinut runsaasti ylimääräistä logistiikkaa.
    Voidaan kuitenkin todeta, että tulevaisuudessa näiden tuotteiden tekeminen robotismin takia tulee siirtymään hiukan takaisin lähemmäksi niitä lopullisia kuluttaja ja ostajamarkkinoita, eli takaisin korkeankin elintason maihin – mutta sekään ei tue korkean elintason maissa teollisuustyön ihmisiä työllistävää vaikutusta.

    Kun vielä olemme itsekin totuttaneet itsemme siihen että teolliset tuotteet eivät saa maksaa tiettyä hintaa enempää ei kukaan osta niitä enää länsimaissa tehtyyn hintaan – suomalaisella ei ole varaa ostaa Suomessa tehtyjä tuotteita esim.,…varsinkaan tässä talouskurjimuksessa.

    Kun me länsimaissa olemme unohtaneet uudistumisen ja kehittymisen suurelta osin,…ja samaan aikaan olemme kouluttaneet kolmansien maiden ihmiset tekemään halvemmalla näitä perinteisiä teollisuustuotteita, niin tässä ollaan Me haluamme korkeaa elintasoa, mutta emme ole itse valmiita enää tekemään kovaa työtä ja kehittämään itseämme seuraavalle tekemisen tasolle sen eteen, että ansaitsisimme sen elintason.

    Maailmanhistoriassa nk. kolrmkeakulttuurit ovat laiskistuttuaan uswein tehneet tämän saman tempun – ne ovat tuhonneet itsensä omaa syytään. Tapahtuuko nyt samoin lienee kysymys, vai osaavatko korkean elintason maat sittenkin viedä itsensä seuraavalla yhteiskunnalliselle askelmalle? Tästä on kysymys, erityisesti Suomessa, jossa….Fiksu ja koulutettu kansa tekee yksinkertaisia asioita vieläpä keskinkertaisella laadulla ilman näkyvää designia erittäin korkeaan hintaan. Kuka sellaista tuotetta ylipäätänsä haluaisi ostaa?

    • Kiitos kommenteista,

      Kauko,

      Se, että kaikilla työntekijöillä ei ole samoja edellytyksiä tehdä korkean arvonlisäyksen työtä on todellakin tosiasia. Voimme toki eri keinoin yrittää tasata tämän aiheuttamia tulo eroja, mutta meidän täytyy silloin olla tietoisia siitä, että näillä keinoilla on kustannus.

      Oleellista on, että teollisuustyön tuottama lisäarvo ei ole laskenut ainoastaan suhteessa esimerkiksi tuotekehittelyinsinöörin tuottamaan lisäarvoon vaan myös suhteessa moniin arkipäiväisiin palvelutehtäviin. Toimittamalla kaupan ostoksia vanhuksille tuottaa tänä päivänä ehkä enemmän lisäarvoa, kun liukuhihnan ääressä tekemällä työtä jota robottikin osaisi tehdä.

      Tuplaamalla lääkereiden palkkoja emme tietenkään todellisuudessa nosteta lääkärien työn tuottamaa arvoa tippaakaan (jollei lääkäri palkannostosta johtuen innostu tekemään parempaa työtä). Kuten toteat, kansantalouden tilinpito voi tuottaa tällaisen tuloksen, koska oletuksena on, että palkka vastaa työn yhteiskunnallista arvoa. Ongelmana on, että julkisen työn tuotannolle meillä ei ole hyvää mittaria. BKT on kohtuullinen mittari yhteiskunnan vauraudesta, mutta ei täydellinen, joten kaikki toimet jotka nostavat mitattua BKT:ta eivät välttämättä nosta vaurautta.

      Tage ja Vesa,

      Haasteet ovat merkittäviä, mutta näen kyllä hivenen suurempaa syytä optimismiin siitä, että pystymme vastaamaan haasteihin. Kuten kirjoitin pari vuotta sitten, Suomessakin palveluiden osuus viennistä on kasvanut – ja voi itse asiassa viennin tuottamasta lisäarvosta olla jo puolet.

      https://rogerwessman.com/2014/03/11/palvelut-yha-tarkeampia/

      Eikä Suomen IT-sektorikaan ole kuollut Nokian kännyköiden myötä. Jopa kännyköiden suunnittelu on jatkunut, kun esimerkiksi Huawei ja LG on perustanut tänne tuotekehitysyksikköjä. Asiantuntija-työpaikkojen kasvua ei Nokian romahdus näytä pysähtyneen, ainakaan tilastokeskuksen lukujen mukaan.

      • Vesa permalink

        Kuten sanoin erityisesti IT-sektorilla on toivoa. Tietoturva, mobiili, esineiden internet, peliala… Kaikki nämä on tunnistettu varmuudella kasvaviksi aloiksi ja kaikkien osalta kehitykseen ehtii vielä hyvin mukaan. Ja uusia mahdollisuuksien ikkunoita avautuu jatkuvasti. Tämä pitäisi huomioida esim. koulutusmäärärahojen ja -ohjelmien jakoa suunniteltaessa ja vaikkapa yritystukien jaossa. Ihmetellä voi esim. sitä, että koodausta ja tietotekniikkaa yleisesti ei ole opetettu kaikille jo peruskoulun ekaluokalta alkaen.

  4. Voi ehkä olla hyvä määritellä teollisuustyö uudella tavalla. Onko se teollisuustyötä, että kuluttaa paljon energiaa ja vaatii tehdashallit? Silloinhan Googlen palvelinkeskus Haminassa on selvästikin teollisuutta.

    Perinteisesti hyvinointivaltion ajateltiin muodostuvan korporaateista. Valtio sopi työnantajakorporaatioiden kanssa niiden toimintaa turvaavia toimenpiteitä (joista viimeiseksi jäänee Lex Nokia) ja työnantajat vastaavasti sitoutuivat työllistämään valtion kouluttamia kansalaisia tehtaisiin kuuliaisiksi veronmaksajiksi. Nyt tuo kytkös on murtunut.

    Jatkossa ihmiset työllistyvät mikroyrittäjinä tai pienyrityksissä. Nämä eivät voi toimia samoilla pelisäännöillä, joilla korporaatiot keskenään loivat toimivan todellisuuden. Niin kauan kun pienyrittäjän omalla riskillään on mahdotonta päästä palkkatyöläistä parempiin tuloihin keskimäärin, ei maahan synny muuta kuin pakkoyrittäjyyttä ja sekin mikroyritysten muodossa ilman palkollisia.

    Jos verotusta kokonaisuudessaan ja erityisesti yrittäjän verotusta suhteessa palkansaajaan ei kevennetä, en näe mitään mahdollisuutta nousta tästä ”niskalenkistä”, kuten Katainen korporatismia sangen osuvasti (vaikkakin tahattomasti) kuvaili. Yhteiskunnallinen ”monikulttuuristaminen” ei ole irrallaan taloudesta, vaan molemmissa on sama ideologia taustalla. Ne tukevat toisiaan ja kaatuvat yhdessä, kuten jokainen Neuvostoliiton historiasta muistaa.

    Oletko muuten Roger lueskelleut Martin Armstrongin blogia?

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s