Myyttejä deflaatiosta
Onko EKP väärässä taistelussaan deflaatiota vastaan? Näin väittävät viikon Talouselämässä kansanedustaja Elina Lepomäen ja Taaleritehtaan Tero Luoman kirjoituksesta ”Deflaatiossa ei ole mitään pelättävää”. Kirjoittajat nostavat esiin monta mielenkiintoista kysymystä, joiden tarkempi pohdinta selkeyttää, miksi deflaatiota on syytä välttää. Deflaatio hyödyttää lähinnä varakkaita sijoittajia, jotka haluavat että valtio turvaa niiden rahoille riskittömän tuoton ilman että niiden tarvitsisi tehdä mitään tuottavia sijoituksia.
”Inflaatiotavoitteet ovat poliittisia päätöksiä eikä markkinatalouden välttämättömyyksiä” kirjoittajat toteavat alkulämmittelyksi.
Tässä ne ovat tietysti oikeassa. Raha ja rahan arvo (inflaatio tai deflaatio) ovat viime kädessä poliittisten päätöksen tulos. Ainakin niin kauan kun keskuspankkien toimintaa ei yksityistetä.
Oleellinen kysymys on siten, mikä pitäisi olla keskuspankin ohjenuora? Siihen Lepomäellä ja Luomalla ei ole selkeätä vastausta. Kun mietitään rahan roolia taloudessa on kaksi vahvaa syytä, miksi rahan arvon vakaus on järkevä ohjenuora:
Raha toimii talouden mittayksikkönä. Sen vaihteluja voidaan verrata siihen, että metrin pituuden annettaisiin vaihdella. Kaikki mittaukset ja laskelmat vaikeutuvat. Jos rahan arvon annetaan merkittävästi muuttua (laskea tai nousta) heikennetään markkinatalouden hintajärjestelmän toimintaa.
Deflaatio muuttaa myös pitkäaikaisten sopimusten ehtoja siten, että maksun saaja hyötyy maksajan kustannuksella. Tästäkin syystä talouden toimijoille on tärkeä, että rahan arvon kehitys on vakaa ja ennakoitavissa, eli että keskuspankki pysyy ilmoittamassaan tavoitteessa.
”Teollisessa historiassa tuotteiden hintojen lasku on ollut megatrendi … tuoneet kuluttajien ulottuville tuotteita, joihin heillä ei ole ollut varaa” kirjoittajat jatkavat.
Tässä sekoitetaan reaalisia ja nimellisiä suureita. Tuottavuuden kasvusta johtuva vaurastuminen ja rahan arvon kehitys ovat eri asioita, jotka vain löysästi ovat kytköksissä toisiinsa. Vaurastuminen voi tapahtua yhtä hyvin siten, että hinnat laskevat ja tulotaso pysyy vakaana tai siten, että hinnat nousevat ja tulotaso nousee vielä enemmän.
On toki oleellista mistä deflaatio johtuu. Deflaatio ei anna niin suurta syytä huoleen, jos se johtuu tuottavuuden kehityksestä, tarjonnan kasvusta. Siltä osin kun inflaation hidastuminen on esimerkiksi ollut seurausta öljyn tuotannon kasvusta ja siitä seuranneesta öljyn hinnan laskusta se ei ole suuri ongelma.
Huolestuttava deflaatio on sen sijaan, jos se on oire heikosta kokonaiskysynnästä, mikä onkin ollut länsimaiden talouksien ongelma viime vuosina.
”On myytti, että deflaatio estäisi investointeja”
Toki deflaatio ei täysin investointeja estä, mutta vahvasti jarruttavat niitä. Kun deflaatio vallitsee säästöjen pitäminen käteisenä antaa reaalituottoa. Suhteellisesti reaali-investoinnit tulevat siten vähemmän houkutteleviksi, jos nollakorkolattia heikosta inflaatiosta johtuen estää tasapainokoron saavuttamisen. (Tasapainokorosta tarkemmin Alhaiset korot ja virheinvestoinnit)
Lisäksi ongelmana on, että kaikki hinnat – esimerkiksi palkat – eivät ole täyin joustavia ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Jos hintataso laskee ja palkat eivät jousta yritysten kannattavuus heikkenee, mikä sekin jäädyttä investointeja.
”On myytti, että deflaatio pienentäisi kokonaiskulutusta. Hintojen lasku kasvattaa ostovoimaa”
Ongelmallinen yhteys käykin toiseen suuntaan. Deflaation saavuttamiseksi keskuspankin pitää harrastaa politiikkaa joka antaa kokonaiskysynnän heikentyä. Tämä kokonaiskysynnän heikentäminen asettaa painetta hintojen laskuun.
Japania kirjoittajat ottavat esimerkkinä siitä, että deflaatio ei ole ongelma vaikka ” Työntekijää kohti mitattuna Japanin talouskasvu on ollut vuosina 1991-2012 nopeampaa kuin mallioppilaana pidetty Saksa. ”
Totta, Japanin talouskehitys ei ole ollut mikään katastrofi eikä Saksan tuottavuuden kasvu ole ollut erityisen häikäisevä.
Japania ei kuitenkaan voida käyttää esimerkkinä siitä, ettei deflaatiota ole syytä hillitä. Päinvastoin keskuspankin rajuilla elvytystoimilla ja suurilla valtiollisilla alijäämillä Japanissa taloutta on elvytetty. Deflaation ei ole annettu riistäytyä käsistä, vaan sitä on pidetty varsin maltillisena (keskimäärin alle prosenttiyksikön deflaatiovuosina).
Kirjoittajat mainitsevat ohimennen Japanin suuren julkisen velan talouden ongelmana, mutta eivät näytä ymmärtävän ilmeisen yhteyden deflaation ja korkean julkisen velkaantumisen välillä. Korkea julkinen velkahan on luonnollinen seuraus siitä, että valtio on ollut pakotettu velkarahoituksella pitämään talouden pyörät pyörimässä kun yksityisen kysynnän kasvu on ollut heikko.
”Elvytys tarkoittaa varallisuuden uusjakoa”
Päinvastoin inflaatiotavoitteesta luopuminen tarkoittaa varallisuuden uusjakoa velallisilta velkojille, kun deflaatio nostaa lainojen reaaliarvoja.
”Setelielvytys nostaa epäsuhteisesti riskisten omaisuusluokkien nimellisarvoja … Deflaatiossa … suositaan tehokkuutta ja tuottavuutta kuplien sijaan. ”
Deflaatio suosii sijoituksia käteiseen ja muihin nollakorkoisiin riskittömiin sijoituksiin, jolle deflaation aikana saadaan reaalituottoa. En näe mitään syytä miksi keskuspankin pitäisi politiikallaan taata riskitöntä reaalituottoa sijoittajille.
Riskipitoisten omaisuusluokkien (kuten osakkeiden) tuotto sen sijaan nimenomaan perustuu tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Toki osakemarkkinoilla on kuplia, jolloin hinnat irtautuvat yritysten todellisesta tuloksentekokyvystä. Näistä sijoittajien käyttäytymisistä johtuvista vääristymistä ja markkinaepäonnistumisista ei voi kuitenkaan keskuspankkia syyttää.
Kirjoitettu matkalla Kambodjaan, joten mahdollisiin kommentteihin ei ole syytä odottaa ripeätä vastausta.
Roger Wessman 
Lepomäen ainoa agenda vaikuttaa olevan varainsiirto köyhiltä rikkaille, joten itseäni ei hirveästi yllättä, että Börre on ostanut hänelle palstatilaa, jälleen kerran.
Hyvinvointivaltiossahan varakkailta otetaan enemmän kuin köyhiltä ja tällä tavalla siirretään rahaa alemmille tuloluokille ja valtiolle, joka rakentaa teitä, joita myös varakkaat käyttävät. Ymmärrykseni mukaan Lepomäki ajattelee, että yritysten ei tarvitse maksaa valtiolle mitään, vaan valtion tulee kouluttaa ihmisiä, rakentaa infraa ja pitää järjestystä yllä vain Pyhän Hengen ja orjien avulla. Kun valtion tulot on tiputettu tarpeeksi alas, koska yritykset eivät maksa veroja, voidaan sitten sanoa, että hyvinvointivaltio on liian kallis ja ajaa yövartijavaltio sisään, jossa suojellaan kartanon herrojen yksilönvapautta ja omistusoikeutta. Väkivältakoneisto on osoitettu suojelemaan Börreä ja kumppaneita.
”Päinvastoin inflaatiotavoitteesta luopuminen tarkoittaa varallisuuden uusjakoa velallisilta velkojille, kun deflaatio nostaa lainojen reaaliarvoja.”
Kummalla puolella Lepomäki ja Luoma pelaavat – velkojien vai velallisten?
Kannattaisi ehkä käyttää Kreikkaa ja Espanjaa esimerkkinä siitä, että miten hohdokasta deflaatio on. Tämä tietysti on seurausta palkka-alesta, mutta tällaiseen Kreikan ja Espanjan kaltaiseen tilanteeseen Lepomäki pyrkii. Suuren työttömyyden vallitessa työnantajalla on kaikki valta, eivätkä palkat nouse. Kun työttömyys on tarpeeksi korkeaa ovat liitotkin heikoilla ja liittojen tuhoaminen on eräs tämän Börren lähettilään tärkeimmistä agendoista. Niiden, joilla on varaa ostaa palvelijoita: kokkien, kotiapulaisten ja muiden palvelualanammattilaisten muodossa ovat hyötyneet tästä myös, sillä esim. Espanjassa suuren työttömyyden vallitessa hintoja poljetaan koko ajan alaspäin ja ihmiset myyvät itseään yhä halvemmalla. Hyvä, että saa itsensä elätettyä työllä, saati muita perheenjäseniä. Tämän vuoksi minimipalkka on must, muuten talous supistuu nollaan, kun kaikki myyvät itseään halvemmalla ja halvemmalla ja lopulta pankit kaatuvat velkadeflaation ansiosta. Jopa Yhdysvaltain oligarkit ymmärtävät tämän ja siellä minimipalkkaa hilataan hiljalleen ylöspäin, toisin kuin meillä täällä Euroopassa.
Velkaperusteinen rahoitusjärjestelmämme ei tarvitse teoriassa jatkuvaa rahamäärän\talouden kasvua, mutta kun ihmiset tuppaavat säästämään, niin että velat pystytään maksamaan takaisin on rahaa koko ajan luotava lisää. Deflaatiossa yksityistä puolta harvemmin kiinnostaa investoida, ihan vain investoimisen ilosta, jos ei kysyntää ole tiedossa, joten valtio joutuu pitämään kysynnän yllä. Deflaatio johtaa spiraaliin, jossa ketään ei kiinnosta investoida, koska kaikki odottavat ja tällöin talous supistuu ja lopulta luhistuu, koska pankkijärjestelmä kaatuu, jos ei sitä haluta pitää pystyssä hätärahoituksella, kuten Kreikassa ja Espanjassa.
Raaka-aineiden hintakuplan puhkeaminen ei mielestäni ole sinäänsä mikään ongelma, mutta palkkojen kasvun pysähtyminen on, sillä tällöin kulutusvoima ei kasva niillä, jotka kuluttavat suurimman osan tuloistaan. Itse pääomatuloilla elävänä palkkojen kasvun pysähtyminen on vain hyvä asia, kunhan kysyntä pysyy jotenkin edes pystyssä.
Tämän vuoksi ehdotankin, että EU-tasolla luodaan laki, jossa kaikkien ihmisten palkkoja ja tukia nostetaan ~2 % vuodessa. Tällöin talouskasvu varmistetaan ja euroalueen beggar thy neighbor politiikka ei pääse syntymään pahemmaksi ongelmaksi, koska maat eivät voi devalvoida, kuten nyt on käymässä ja euroalueen palkat kasvavat vain 1,3 % vuodessa. Tällä ei olisi vaikutusta euroalueen kilpailukykyyn keskenään, sillä kaikkien palkankorotukset olisivat samaa suurusluokkaa. Näin saamme kokonaiskysyntää kasvatettua ja palkankorotukset siirettäsiin suoraan hintoihin, josta syntyisi inflaatiota, kustannusinflaation muodossa. Pakollinen palkankorotus ei olisi sen ihmeellisempi asia kuin minimipalkka, joka estää deflatoorisen spiraalin muodostumisen. Tämä on tietysti ideologisesti vapaat markkinat-ryhmään kuuluville täysin käsittämätön ajatus, sillä mitään sääntelyä ei saa olla. Ihmisten täytyy myydä itsensä siihen hintaa, kuin markkinat haluavat ostaa. Tämä tietysti toimii vallan mainiosta Laa-Laa-Landiassa, jossa vallitsee täystyöllisyys, mutta työttömänä ihmisellä pitää olla minimitaso tai muuten hän kuolee nyky-yhteiskunnassa, jossa ei voi kasvataa ruokaa itselleen missä lystää. Kivi pystyy odottamaan kaupan hyllyllä satoja vuosia, että joku sitä tarvitsee, mutta ihminen kuolee yleensä parissa, kolmessa viikossa. Maailma, jossa ei olisi sääntelyä voisi toimia silloin, jos ei omistusoikeutta olisi. Ei olisi, siis tällaista ikävää sääntelyä maan omistuksesta, vaan kuka tahansa voisi alkaa kasvattamaan perunaa, missä lystää, mutta tämä johtaisi varsin barbaariseen maailmaan, joten ehdotan minimipalkankorotuksia, minimipalkan lisäksi, että emme päädy deflaation tielle, josta hyötyvät ainoastaan ne joilla on massia. Eilen sait ostettua köyhältä yksiön 100 000, ensi vuonna 80 000 eurolla. Kumpi hyötyy, köyhä jolla on 100 000 euroa velka vai Börre, jolla on 50 000 000 pankkitilillä? Kumman varallisuus on vuodessa kasvanut enemmän lähettiläs Elina Lepomäki?
Valitettavasti en tuota satua deflaatiosta, jossa ei ole mitään pelättävää löytänyt internetin ihmeellisestä maailmasta.
Ihan hyvä, että tartuit tähän. Vaikka itse äänestänkin Kokoomusta ja olen pitänyt Lepomäen ajatuksia virkistävän ”konsensusta haastavina”, oli tämä Talouselämän Tebatti pohjanoteeraus. Johtaako poliittinen ja elämänkatsomuksellinen asenteellisuus oikeasti noin pahaan taloustieteen unohtamiseen? Artikkelia olisi voinut kommentoida suorastaan tylymminkin.
Kuten mainitset, on myös hyvää lajia deflaatiota, kuten nyt alentunut öljyn hinta. Siinäkin ongelma tosin on, että öljyn alhainen hinta kertoo myös reaalitalouden alhaisesta kysynnästä.
Mielestäni hyvä paketti deflaatiosta (sisältäen huonon ja hyvän deflaation analyysin).
Kiitos Roger, kun edistät keskustelua! Se on meidänkin tarkoitus; rahapolitiikasta puhutaan Suomessa aivan liian vähän. Myöskään deflaatiota ei käsitteenä oikein tunneta, siksi on hyvä että sen eri muotoja nyt avataan kansantajuisesti.
”Kun mietitään rahan roolia taloudessa on kaksi vahvaa syytä, miksi rahan arvon vakaus on järkevä ohjenuora: Raha toimii talouden mittayksikkönä. Sen vaihteluja voidaan verrata siihen, että metrin pituuden annettaisiin vaihdella. Kaikki mittaukset ja laskelmat vaikeutuvat. Jos rahan arvon annetaan merkittävästi muuttua (laskea tai nousta) heikennetään markkinatalouden hintajärjestelmän toimintaa.”
Täysin samaa mieltä. Siksi ei kannattaisi paniikinomaisesti pelätä muutoksia hintatasossa, myöskään alaspäin. Erityisesti silloin, kuten alhaalla toteat, kun hinnanlasku liittyy tarjontainflaatioon. Siksi ihmettelemmekin, miksi puolustat voimallisesti keskuspankin merkittävää setelirahoitusohjelmaa? Inflaatio palautuu monetäärisiin suureisiin; voimallinen rahamäärän kasvattaminen heijastuu aina lopulta jossain, vaikkei suoraan tai lähes ollenkaan kuluttajahinnoissa. Esimerkiksi viimeisen viiden vuoden aikana osakekurssit ovat Euroopassa nousseet 30 %, samalla kun kuluttajahinnat ovat pysyneet paikoillaan.
”Deflaatio muuttaa myös pitkäaikaisten sopimusten ehtoja siten, että maksun saaja hyötyy maksajan kustannuksella. Tästäkin syystä talouden toimijoille on tärkeä, että rahan arvon kehitys on vakaa ja ennakoitavissa, eli että keskuspankki pysyy ilmoittamassaan tavoitteessa.”
Jos olet sitä mieltä, että rahan arvon vakaus on merkittävä tavoite, miksi puolustat sen arvon inflatoimista eli oleellista heikentämistä keskuspankin toimesta? Tiedät hyvin, että keskuspankin targetoima kuluttajahintainflaatio kertoo vain viitteellisesti rahan todellisesta arvosta.
”Huolestuttava deflaatio on sen sijaan, jos se on oire heikosta kokonaiskysynnästä, mikä onkin ollut länsimaiden talouksien ongelma viime vuosina.”
No nyt päästään asian ytimeen. Halusimme tekstillämme herätellä huomiota siitä, ettei deflaatio tai hintojen lasku määritelmällisesti ole paha asia; riippuen siitä, mistä se johtuu. Pahimmillaankin se on (kysyntädeflaatio) pikemminkin oire ilmiöstä, joka ei ole tavoiteltava. Mukava huomata, että olet kanssamme tästä samaa mieltä (”Deflaatio ei anna niin suurta syytä huoleen, jos se johtuu tuottavuuden kehityksestä, tarjonnan kasvusta”), sillä yleisessä keskustelussa nämä asiat niputetaan sujuvasti. Keinoista kysyntälaman ehkäisemiseksi olemme kuitenkin ilmeisesti eri mieltä.
”Toki deflaatio ei täysin investointeja estä, mutta vahvasti jarruttavat niitä. Kun deflaatio vallitsee säästöjen pitäminen käteisenä antaa reaalituottoa. Suhteellisesti reaali-investoinnit tulevat siten vähemmän houkutteleviksi, jos nollakorkolattia heikosta inflaatiosta johtuen estää tasapainokoron saavuttamisen.”
Miksi käteisen säästäminen olisi huono asia? Jos kerran rahan on tarkoitus säilyttää arvonsa, lienee kansalaisen oma valinta, miten hän haluaa rahansa käyttää? Miksi käteisen säilyttämisestä pitäisi rankaista inflaatiolla, joka käytännössä pakottaa etsimään jonkin enemmän tai vähemmän riskisen sijoituskohteen rahoille.
”Lisäksi ongelmana on, että kaikki hinnat – esimerkiksi palkat – eivät ole täysin joustavia ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Jos hintataso laskee ja palkat eivät jousta yritysten kannattavuus heikkenee, mikä sekin jäädyttä investointeja.”
On keskeistä, että myös palkat voivat joustaa tuottavuuden mukana. Selvää on, ettei se kuitenkaan tapahdu reaaliajassa (harvoin hintakehitys sellaista edellyttääkään).
”On myytti, että deflaatio pienentäisi kokonaiskulutusta. Hintojen lasku kasvattaa ostovoimaa”
”Ongelmallinen yhteys käykin toiseen suuntaan. Deflaation saavuttamiseksi keskuspankin pitää harrastaa politiikkaa joka antaa kokonaiskysynnän heikentyä. Tämä kokonaiskysynnän heikentäminen asettaa painetta hintojen laskuun.”
Jos kokonaiskysyntä heikkenee, on se ulkoinen muuttuja, johon keskuspankki voi reagoida tai olla reagoimatta.
”Kirjoittajat mainitsevat ohimennen Japanin suuren julkisen velan talouden ongelmana, mutta eivät näytä ymmärtävän ilmeisen yhteyden deflaation ja korkean julkisen velkaantumisen välillä.”
Emme kirjoittaneet yhteydestä mitään.
”Korkea julkinen velkahan on luonnollinen seuraus siitä, että valtio on ollut pakotettu velkarahoituksella pitämään talouden pyörät pyörimässä kun yksityisen kysynnän kasvu on ollut heikko.”
Mikäs luonnonlaki tuo on? Jos pankkikriisin ongelmia ei hoidettu aikanaan kunnolla, vaan huonot omaisuuserät siivottiin roskapankkeihin, joiden ei annettu mennä nurin, niin kyse on mitä suurimmissa määrin poliittisesta valinnasta. Jos tämän päälle väestön ikärakenne heikkenee, on edelleen poliittinen valinta ylläpitää jonkin tasoista nimellistä kysyntää, vaikkei sille olisikaan markkinaehtoista pohjaa. Japanin esimerkkiin meidän ei pidä mennä sen syvemmin (ellet halua), sillä toimme maan vain esimerkkinä siitä, miksei ole perusteltua pitää sitä jotenkin deflaation murtamana murheenkryyninä, kun todellisuudessa maalla menee lähes kaikkiin maailman maihin verrattuna millä tahansa mittarilla hyvin. Emme toki tiedä, mikä Japanin kehitys olisi ollut, jos se olisi valinnut erilaisen lähestymistavan julkisten ongelmiensa hoitoon. Ehkei maa tänä päivänä olisi deflaatiossa, ken tietää?
”Elvytys tarkoittaa varallisuuden uusjakoa”
”Päinvastoin inflaatiotavoitteesta luopuminen tarkoittaa varallisuuden uusjakoa velallisilta velkojille, kun deflaatio nostaa lainojen reaaliarvoja.”
Eivätköhän molemmat ovat omanlaisiaan varallisuuden uusjakoja. Kysymys kuuluukin lähinnä, kummalla on suurempi oikeutus – rahaa painamalla (usein poliittisin perustein) aikaansaatu velalliset pelastava uusjako vai pääsääntöisesti markkinoiden luonnollisesta kehityksestä johtuva kysynnän heikkenemisestä tai tuottavuuden noususta johtuva uusjako?
“Deflaatio suosii sijoituksia käteiseen ja muihin nollakorkoisiin riskittömiin sijoituksiin, jolle deflaation aikana saadaan reaalituottoa. En näe mitään syytä miksi keskuspankin pitäisi politiikallaan taata riskitöntä reaalituottoa sijoittajille.”
Miksi keskuspankin pitäisi verottaa säästäväisen ihmisen omaisuus pois?
“Riskipitoisten omaisuusluokkien (kuten osakkeiden) tuotto sen sijaan nimenomaan perustuu tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Toki osakemarkkinoilla on kuplia, jolloin hinnat irtautuvat yritysten todellisesta tuloksentekokyvystä. Näistä sijoittajien käyttäytymisistä johtuvista vääristymistä ja markkinaepäonnistumisista ei voi kuitenkaan keskuspankkia syyttää.”
Olet viimeisen päätelmäsi kanssa melko yksin. Akateeminen tutkimus löytää lähes jokaisen kuplan taustalta löysän keskuspankkipolitiikan.
Elina,
Olet jo saanut tässä keskustelussa monta hyvä vastausta, mutta muutama huomio lisää:
En ymmärrä miten ensin voit olla samaa mieltä kanssani hintavakauden tärkeydestä, ja sen jälkeen todeta että ei kannattaisi pelätä laskua hintatasossa?
Toki kuluttajahinnat ovat epätäydellinen mittari rahan arvosta. Mitään täydellistä mittaria tuskin on, ja kuluttajahinnat ovat kuitenkin varsin hyvä mittari.
Annat vaikutelman, että sinun mielestä osakekurssit pitäisi ottaa jollain tavalla mukaan keskuspankin indeksiin kun arvioidaan rahan arvon muutosta? Olisi hauska kuulla perustelua tälle. Mielestäni järkevämpää on, että pidetään reaalitalous vakaana ja annetaan finanssimarkkinoiden heilua kun, että keskuspankki yrittää pitää osakemarkkinat vakaana ja antaa reaalitalouden ajautua lamaan.
Sanot, että olet eri mieltä siitä miten hoitaa kysyntälamaa? Epäselväksi jäi miten sinä kysyntälaman hoitaisit? Annetaan vaan talouden lamautua?
Palaan siihen miksi kasvava halukkuus pitää käteistä on huolenaihe, koska näköjään minun täytyy aloittaa selittämällä perusasioita talous- ja rahoitusjärjestelmän toiminnasta.
Olen samaa mieltä siitä, että on toivottavaa, että palkat joustaisivat enemmän. Toiveiden varaan ei kannata kuitenkaan päätöksiä tehdä. Todellisuus on se, että palkat eivät missään kehittyneessä yhteiskunnassa kovin ripeästi jousta. En ymmärrä miksi turhaan aiheutettaisiin tarvetta nimellispalkkojen laskuun, ja siten lamautetaan taloutta, sallimalla yleisen hintatason laskevan?
Jos kokonaiskysyntä heikkenee keskuspankki voi toki olla siihen reagoimatta, eli luopua tehtävästään pitää rahan arvoa vakaana, ja antaa talouden putoa lamaan. Kysymykseni on, miksi keskuspankin pitäisi sinun mielestä näin tehdä? Oletko myös sitä mieltä, että jos kokonaiskysyntä jostain ulkoisesta syystä kasvaa keskuspankin ei pitäisi reagoida vaan rauhassa antaa inflaation kiihtyä?
Ette toki kirjoittaneet Japanin deflaation ja velan yhteydestä mitään. Juuri se herätti epäilyni, että ette ymmärrä yhteyttä, ja kommenttisi vaan vahvistaa näitä epäilyjä.
Toki mikään vääjäämätön luonnonlaki ei pakottanut Japanin valtion ylläpitämään kotimaista kysyntää velkarahalla. Vaihtoehto antaa talouden ajautua syvään lamaan oli kuitenkin niin huono, että poliittiset paineet elvytyspolitiikan puolesta oli hyvin vahvat.
Puhut siitä, että Japanin taloudessa ei nimelliselle kysynnälle olisi ”markkinaehtoista pohjaa”? En ymmärrä mitä sillä oikeasti tarkoitat? Nimellinen kysyntähän on aina riippuvainen harrastetusta rahapolitiikasta eikä siten koskaan voi olla missään mielessä markkinaehtoisesti määrätty suure.
Hyvä, että ymmärrät, että deflaatio tarkoittaa varallisuuden uusjakoa velallisilta velkojille. Kuten jo muut ovat kommentoineet, se että EKP pitää kiinni inflaatiotavoitteesta ei sen sijaan ole varallisuuden uusjakoa. Velkasopimuksiahan on solmittu tietoisena EKP:n tavoitteesta. Jos EKP laiminlyö tavoitettaan, kuten se viime vuosina on tehnyt, se suosii euroalueen velkojia velallisten kustannuksella perussopimuksen vastaisesti. (Toki sitten voidaan keskustella siitä, tarkalleen mitä keinoja EKP käyttää inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi, ja mitä varallisuuden jakovaikutuksia niillä on).
Estämällä deflaatiota, EKP ei millään tavalla verota ”säästäväisten ihmisten omaisuutta pois”. Sallimalla deflaatiota EKP asettaisi lisäveron velkaisille ja antaisi tukiaisia velkojille.
Se, että olen viimeisen päätelmäni kanssa aika yksin, ei ole mikään vasta-argumentti vaikka se pitäisi paikkansa. Ainakin se on outo argumentti, sitä taustaa vasten, että sinun käsitykselle deflaation vaarattomuudesta tuskin löytyy mitään akateemista tukea. Eli erityisesti sinun kannattaisi pitää kiinni siitä, että väitteen totuusarvo ei riipu akateemisen yhteisön konsensuksesta.
Olisi kuitenkin kiinnostava kuulla mitkä ne akateemiset tutkimukset ovat jotka ovat löytäneet ”lähes jokaisen kuplan takana löysä rahapolitiikka”. Minulle tulee heti mieleen vastaesimerkkinä 90-luvun teknokupla osakkeissa.
Toki esimerkiksi ennen finanssikriisiä alhaiset korot ajoivat sijoittajia tekemään tyhmiä päätöksiä epätoivoisessa tuoton tavoittelussaan. Nollakorkoympäristössäkään ei ole kuitenkaan järkevää antaa asuntolainaa henkilöille, jolla ei ole mitään tuloja millä ne voisivat maksaa lainaa takaisin. Eli tässäkin tapauksessa on kyse on ensisijaisesti pankkien tekemistä virheistä ei keskuspankin.
Kukaan ei multa kysynyt mitään, mutta ei se ole ennenkään menoa haitannut.
”Miksi käteisen säästäminen olisi huono asia? Jos kerran rahan on tarkoitus säilyttää arvonsa, lienee kansalaisen oma valinta, miten hän haluaa rahansa käyttää? Miksi käteisen säilyttämisestä pitäisi rankaista inflaatiolla, joka käytännössä pakottaa etsimään jonkin enemmän tai vähemmän riskisen sijoituskohteen rahoille.”
Deflaatiosta me mielestäni olemmekin huolissamme. Emme siitä, että joku tahtoo säilyttää rahansa tilillä tai tyynyn alla. Inflaatiota tarvitaan etteme joudu deflaation. Hessun presentaatio kertoo miksi emme halua joutua deflaatioon.
”On keskeistä, että myös palkat voivat joustaa tuottavuuden mukana. Selvää on, ettei se kuitenkaan tapahdu reaaliajassa (harvoin hintakehitys sellaista edellyttääkään).”
Miten ne joustaisivat. Helpointa olisi aina liiallisten työntekijäkustannusten nousun jälkeen devalvoida markka, mutta tämä keino katosi muinoin, koska emme oppineet mitään ECU-kokeilusta, toisin kuin Ruotsi ja Englanti. Mikäli haluat palkkoja laskea, johtaa se velkadeflaatioon, josta enemmän mm. täällä. Velkadeflaatiohan johtaa kysynnän vähenemiseen, jonka seurauksena on massatyöttömyys, kuten näemme Kreikassa.
””Korkea julkinen velkahan on luonnollinen seuraus siitä, että valtio on ollut pakotettu velkarahoituksella pitämään talouden pyörät pyörimässä kun yksityisen kysynnän kasvu on ollut heikko.”
Mikäs luonnonlaki tuo on? Jos pankkikriisin ongelmia ei hoidettu aikanaan kunnolla, vaan huonot omaisuuserät siivottiin roskapankkeihin, joiden ei annettu mennä nurin, niin kyse on mitä suurimmissa määrin poliittisesta valinnasta.”
Tässä tehdään niitä valintoja, että millainen työttömyys halutaan hyväksyä, sillä raha ei ole ongelma, sitä saa keskuspankista (Samposta) ihan niin paljon kuin näppäimistöön jaksaa numeroita hakata ja siirtää valtion tilille, sen jälkeen, kun bondit ovat saapuneet. Olisikin erittäin mielenkiintoista kuulla, että mikä Lepomäen poliittinen valinta olisi?
Tässä tyyliä myös Suomelle ja Euroopalle: ”Some background: Japan has a gross debt-to-GDP ratio of about 227 percent of GDP. This is more than three times the level of the United States. But more than 100 percentage points (of GDP) of this debt is owed to the Japanese central bank. This means that the interest payments on this debt go to the government of Japan, so there is no interest burden added by this part of the debt. In fact, Japan’s net interest payments are less than 2 percent of GDP, which is a modest amount.”
http://www.rooseveltinstitute.org/new-roosevelt/japan-s-example-does-it-apply-our-current-challenge
Lepimäenkin on turha stressata velasta, sillä ongelman muodostavat ennemminkin ne korot ja se, että kenelle on velkaa sekä missä valuutassa velka on. Jos velka on vieraassa valuutassa ja tuotanto maassa olematonta käy Weimarit tai Zimbabwet, mutta muuten hätää ei ole. Senkun printtaa rahaa ja asettaa inflaatiotavoitteen keskuspankille, jonka yli ei mennä.
”Japanin esimerkkiin meidän ei pidä mennä sen syvemmin (ellet halua), sillä toimme maan vain esimerkkinä siitä, miksei ole perusteltua pitää sitä jotenkin deflaation murtamana murheenkryyninä, kun todellisuudessa maalla menee lähes kaikkiin maailman maihin verrattuna millä tahansa mittarilla hyvin.”
”rahaa painamalla (usein poliittisin perustein) aikaansaatu velalliset pelastava uusjako vai pääsääntöisesti markkinoiden luonnollisesta kehityksestä johtuva kysynnän heikkenemisestä tai tuottavuuden noususta johtuva uusjako?”
Japanissa on painettu viime vuosikymmenet rahaa. Japanissa ei ole tällä tavalla aiheutettu inflaatiota.
Japani on painanut rahaa ja sillä menee mielestäsi millä tahansa mittarilla hyvin, joten eikö rahan painaminen ja elvytys ole ihan hyviä vaihtoehtoja? Tietysti eräs nuolenkärki oli myös rakennemuutokset, mutta rakennusmiehistä siellä ainakin on pulaa ja niitä tarvitsee oikein ulkomailta asti hakea, että voi infraa rakentaa.
”Miksi keskuspankin pitäisi verottaa säästäväisen ihmisen omaisuus pois?
Japanin esimerkki osoitta, että se ei välttämättä verota sitä säästäjiltä pois ja deflaation vaaroista löytyy tarpeeksi tietoa tästä keskusteluketjusta. Jos valtio lopettaa kuluttamisen käy Kreikat ja Espanjat. En tiedä onko Lepimäki lukenut historiaa, mutta Saksassa työttömyys josku 1900-luvun alkupuolella aiheutti sellaisen pienen sodan, jota kutsuttiin Maailman Sodaksi. Tämä ei ole jotain mitä minä haluan, mutta ilmeisesti sinulle se on ok, kunhan vain sääntelyä puretaan, menoja leikataan ja verotusta kevennetään.
Voidaan tehdä, kuten Japani on tehnyt, voidaan tietysti verottaa ihan hulluna myös, jos valtiolle halutaan massia, mutta tällöin se pitää tehdä koko EU:n tasolla ja tämä vaatisi yhteistä fiskaalipolitiikkaa. Mielestäni helpoin keino on Japanin keino, johon EKP on ajautunutkin.
”Olet viimeisen päätelmäsi kanssa melko yksin. Akateeminen tutkimus löytää lähes jokaisen kuplan taustalta löysän keskuspankkipolitiikan.”
Vai oikein akateeminen tutkimus. Kyllä sen sitten täytyy olla totta. Minkä kiven alla nämä tutkimukset ovat? Toivottavasti ideologia ei pahemmin ole värittänyt niitä, sillä maapallokin on kaikkien kriisien kuplan syntyessä kiertänyt maata, mutta ovatko kuplat sen syytä?
Keskuspankit eivät käyskentele kuin pankkien, yhteisöjen ja valtioiden kanssa, joten mielestäni on hyvin vaikea nähdä, että keskuspankit ovat kriisien syypääitä, sillä liikepankkien kautta se raha niille sijioittajille kiertää.
The Dutch Tulip Bubble – Huipentuma 1637 – Syyt: Keskuspankin löysä rahapolitiikka ^^
South Sea Company – Huipentuma 1720 – Syyt: Keskuspankin löysä rahapolitiikka 🙂
….
Japanese Debt – Huipentuma 1989 – Syyt: Pankkien agressiivinen toiminta, deregulaatio, keskuspankin löysä rahapolitiikka, suotuisat kiinteistöjen verotuskäytännöt, taloudellisen aktiviteetin keskittyminen Tokioon
Olihan niitä syitä muitakin ja täältä rouva löytää lisää. 😉
Millaista keskuspankkipolitiikkaa sinä haluaisit, että harrastetaan – se jäi hieman epäselväksi?
Jotenkin tulee sellainen olo, että valtio (ihmisten muodostama yhteisö) on kaiken pahan alku rouva Lepimäen mielestä ja elämä olisi jotenkin parempaa, kunhan vain suoritetaan nuo sinun pikku toimenpiteet, joita hampaat irvessä ajat. Voi tietysti olla totta, että maailma silloin sinun mielestäsi on parempi paikka elää, mutta kansan syvät rivit tuskin ovat kanssasi samaa mieltä. Heiltä on rahat jo loppuneet, terveys, työ ja kaikki muukin mennyt. Valtakin on ihmisten mudostamalta yhteisöltä siirtynyt Kuningas Börrelle ja lähetti Lepimäki saa edelleen toitottaa torveaan. Nuo sinun mainitsemasi asiat ovat keinoja. Minä haluaisin mielummin vastauksen kysymykseen – mitä me näillä keinoilla haemme? Millaisen maailman (aluksi Suomen) haluamme luoda? Kun agenda on tiedossa, on helpompi lähteä etsimään keinoja. Verotus, sääntely ja menot ovat vain valtion keinoja hienosäätää valtiota. Minua kiinnostaisi suuresti myös näiden laatu. Nythän haluat lähinnä vähentää vain kaikkea, mutta minulle kansalaisena olisi tärkeää tietää myös jotain laadusta ja siitä, että mistä kaikesta meinasit otta pois? Miksi ja mistä vähennämmme menoja, emmekä paina rahaa Japanin tyyliin? Onko sinulla tähän jokin ”nerokas” selitys? En usko, että ainoa syysi on ajaa tyynyn alle säästävien asiaa eduskunnassa. Teetkö esim. yrittämisestä helpompaa poistamalla velkavankeuden ja otat mallia Jenkkien henkilökohtaisesta konkurssista? Suomen velkalaki on säädetty joskus 1860-luvulla ja se jo on niin nähty!
PS. Tämä trolli selviää ilman ruokaa. Olen enemmänkin sellainen piikki lihassa, joka ei lähde pois, ei sitten millään.
Jotenkin on äärettömän surullista katsoa telkkarista ja lukea lehdistä, kun toverisi veli Niinistö ja veli Sasi keskustelevat talousasioista. Voisitko yrittää selvittää heille, että valtion talous ei ole sama asia kuin yksityinen talous ja tämä älä syö enemmän kuin tienaat on täysin absurdi väite, kun nyt otetaan esimerksiksi esim. Japani, jossa ymmäretään, että keskuspankki voi printata niin paljon rahaa kuin sielu sietää ja antaa tämän bondeja vastaan valtiolle. Sama surullinen ymmärtämättömyys koskee toki myös SDP:tä, Keskustaa, Ituhippejä, Hihhuleita ja niitä muita.
Rakkaudella Ruhtinas
Yritin itsekin kirjoitella vähän laajempaa vastinetta siihen peruskysymykseen, johon Elinan tekstissä mielestäni ei oikein vastattu:
https://puolikarhu.wordpress.com/2015/02/17/onko-deflaatio-pahasta/
”Jos olet sitä mieltä, että rahan arvon vakaus on merkittävä tavoite, miksi puolustat sen arvon inflatoimista eli oleellista heikentämistä keskuspankin toimesta? Tiedät hyvin, että keskuspankin targetoima kuluttajahintainflaatio kertoo vain viitteellisesti rahan todellisesta arvosta.”
Ennustettavuus tarkoittaa tässä yksinkertaisesti keskuspankin sitoutumista johonkin ennakoitavaan ja selkeään kuluttajahintakehitykseen. Esim. tällä hetkellä koetun massiivisen deflaatioshokin suurin ongelmahan on, että se sotii kaikkien taloudellisten toimijoiden odotuksia vastaan.
En ole ihan varma, ovatko kommentoijat tässä täysin ymmärtäneet vieläkään eroa ennakoidun ja ennakoimattoman deflaation välillä. Nämä kun ovat kaksi täysin erillistä makrotaloustieteellistä kysymystä, ja välillä tuntuu että argumentit puolustavat yleisesti ennakoitua deflaatiota ja välillä taas puhutaan ennakoitavuudesta joka viittaa nimenomaan inflaation tai deflaation yllätyksellisyyteen eikä liity siten mitenkään deflaatioon sinällään. Keskustelu on aivan turhaa ennen kuin tämä ero tehdään selkeästi ja argumenteissa osoitetaan kummanlaisesta deflaatiosta täsmälleen puhutaankaan.
”On keskeistä, että myös palkat voivat joustaa tuottavuuden mukana. Selvää on, ettei se kuitenkaan tapahdu reaaliajassa (harvoin hintakehitys sellaista edellyttääkään).”
Eli nykyisenkaltainen deflaatio aiheuttaa työttömyyttä, joka entisestään heikentää kokonaiskysyntää ja pahentaa lamaa?
Eli deflaatio on todella pelottava ja reaalitaloudelle haitallinen asia? Olemmeko nyt todella yhteisymmärryksessä siitä?
”Eivätköhän molemmat ovat omanlaisiaan varallisuuden uusjakoja.”
Eivät, koska yritysten alihankintasopimukset, työehtosopimukset, asuntolainaneuvottelut ja kaikki muu tehdään olettaen EKP:n toteuttavan lupaamaansa n. 2% inflaatiotavoitetta. Nykyisen kaltainen deflatorinen rahapolitiikka on kaikkien taloudellisten toimijoiden näkemyksen mukaan varallisuuden uusjakoa.
Mikäli EKP toteuttaisi lupaamaansa 2% inflaatiotavoitetta toteututuisivat näissä lukuisissa sopimuksissa ja järjestelyissä sovitut vaihtokaupat reilusti. Näistä sopimuksista ei kuitenkaan päästä eroon, vaikka EKP päättääkin tehdä deflaatioshokin euroalueelle, mikä aiheuttaa sopimusten tekevän epäoikeudenmukaista uusjakoa – siis sellaista, mitä reiluun sopimukseen ei sisältynyt.
”Ennustettavuus tarkoittaa tässä yksinkertaisesti keskuspankin sitoutumista johonkin ennakoitavaan ja selkeään kuluttajahintakehitykseen. Esim. tällä hetkellä koetun massiivisen deflaatioshokin suurin ongelmahan on, että se sotii kaikkien taloudellisten toimijoiden odotuksia vastaan.”
Ongelmaksi tässä ennakoitavuuteen sitoutumisessa tulee se, että talous ei koskaan toimi täysin ennustettavasti vaan siihen kuuluu nousuja ja laskuja, jotka vaikuttavat myös yleiseen hintatasoon. Nykyinen kriisi rakennettiin pitkän nousukauden aikana siten, että kasvulukujen toivossa luototettiin sellaisia jotka eivät normaalitilanteessa olisi mitenkään olleet luottokelpoisia – tämä perustui siihen harhakuvitelmaan että nousu jatkuu ikuisesti. Tässä vain tulee eteen se realiteetti että velkaantuminen ei voi jatkua hamaan ikuisuuteen vaan jossain vaiheessa kansalaisten maksukyky (tai vaihtoehtoisesti velanottohalu) loppuu, jolloin sellaisen ennakoitavuuden varaan puhalletut kuplat puhkeavat. Normaalissa taloudellisessa syklissä tulee jossain vaiheessa ns. deleveraging-vaihe jolloin velkoja maksetaan tai järjestellään pois, jotta ne saadaan vähän normaalimmalle tasolle – nyt keskuspankki on pyrkinyt lieventämään tämän vaiheen vaikutuksia ihmisiin setelipainoa pyörittämällä, mutta jos tämän elvytyspolitiikan ydin perustuu sille että jatkuvasti velkaannutaan lisää niin mielestäni on hieman kyseenalaista voiko se pidemmän päälle toimia ilman että puhalletaan uusia kuplia. Samoin jos ennakoidaan että keskuspankki pelastaa pulasta aina kun tulee ongelmia, niin silloin taloudelliseen toimintaan liittyvän riskin seuraukset ulkoistetaan, mikä kannustaa sellaiseen riskinottoon mihin ei välttämättä lähdettäisi puhtaasti omilla rahoilla. Niiden riskien realisointi muiden kuin riskinottajan lompakosta ei sekään ole reilun sopimuksen mukaista.
Tähän täytyy vielä kommentoida, koska väite on erittäin rankka:
”Olet viimeisen päätelmäsi kanssa melko yksin. Akateeminen tutkimus löytää lähes jokaisen kuplan taustalta löysän keskuspankkipolitiikan.”
Olen lukenut mm. Burdan ja Wyploszin, Cowenin ja Tabarrokin ja Mankiwin perusoppikirjat makrotaloustieteestä. Ainutkaan näistä oppikirjoista ei tue väitettäsi, vaikka niiden kirjoittajina on oikeistolaisia ja liberaaleja taloustieteilijöitä ja kuten tyypillistä, oppikirjoihin on koottu taloustieteen yleinen konsensus tutkimuksesta.
Päin vastoin, merkittävä osa tutkimuksesta ja oppikirjat tukevat näkemystä, jonka mukaan esim. 1930-luvun lama oli nimenomaan liian kireän keskuspankkipolitiikan seurasta (näkemys, jonka liberaalien oppi-isä Milton Friedman teki taloustieteessä suosituksi!)
Kiitos kaikista kommenteista,
Pesukarhu.
On todellakin syytä eritellä odottamatonta ja odotettua deflaatio.
Odotettukin deflaatio voi olla ongelma, vaikka kaikki hintojen ja palkkojen muodostus olisi sopeutunut hintojen jatkuvaan laskuun. Se asettaa reaalikorolle lattian joka voi ylittää markkinoiden tasapainokorkoa. Käteisen nimelliskorko pysyy edelleen nollana, ja käteisen antama reaalituotto nousee odotetun deflaation myötä. Velkamarkkinat eivät voi sopeutua deflaatioon siten, että nimelliskorot laskisivat tasolle, jossa korot kompensoivat deflaation jos se tarkoittaisi merkittävästi negatiivisia nimelliskorkoja.
Nasse,
Kun tässä puhumme ennustavuudesta puhutaan vaan siitä, että yritetään pitää rahan arvoa ennustettavana. Taloudessa toki tapahtuu vääjäämättä ennustamattomia muutoksia, mutta on aivan turhaa lisätä rahan arvon muutosta näihin.
Jos ongelmana on ylivelkaantuminen, deflaatiohan pahentaa ongelmaa nostamalla velkojen reaaliarvoa.
Ajatusta vääjäämättömästä delevering-jaksosta, ja loogista ajatusvirhettä johon se perustuu, olen käsitellyt mm tässä:
Elinan kommenttiin minun täytyy palata kun minulla on enemmän aikaa. Olen lähes kaikesta täysin eri mieltä. Pesukarhu antoi jo hyvän vastauksen siihen, miksi inflaatiotavoitteen puolustaminen ei ole varallisuuden uusjakoa.
Jos velkaa on liikaa suhteessa maan kantokykyyn, niin kyllähän se ratkaisu on saattaa velkakuorma kestävälle tasolle. Ylivelkaantumisen ratkaiseminen lisävelanotolla ei vaan sellaisenaan oikein toimi, ellei sillä velalla pystytä rahoittamaan sellaisia investointeja jotka lisäävät talouskasvua velkaan liittyviä kustannuksia enemmän. Jos sellaiseen ei ole mahdollisuutta, niin vaihtoehdot ovat silloin joko kerjätä tukiaisia, kiristää vyötä tai mennä vararikkoon. Ellei maalla sitten ole omaa valuuttaa jolloin ”paperikonetta pyörittämällä” voi kuitata osan veloista pois, mikä taas yleensä johtaa inflaatioon – tässä on vain se ikävä puoli että myös säästöjen reaaliarvot laskevat ja nimelliskustannukset nousevat, eli silloin sitä velkaa maksetaan käytännössä kansalaisten säästöistä ja ostovoimasta ellei palkkojen nousulla pystytä kompensoimaan laskevaa ostovoimaa. Hieman kärjistetysti ilmaistuna, subventoidaan velallisia säästäjien kustannuksella. Mielestäni pitäisi kuitenkin lähtökohtaisesti kannustaa ihmisiä kartuttamaan säästöjä ja varallisuutta velan sijaan.
Lepomäen kirjoitus ja kommentit kuuluvat pitkään perinteeseen jossa inflaatiota pidetään jonkinlaisena moraalisena ongelmana tyyliin ”miksi velallisia pitäisi auttaa säästäjien kustannuksella?”. Näkökulma on hyvin lähellä Itävaltalaista koulukuntaa jossa politiikka ja moraali menee sen edelle mikä on taloustieteellisesti järkevää tai perusteltua. Heidän mukaansa rikkain osa kansasta (usein pääomatuloilla elävä) kärsii inflaatiosta koska he ovat velanantajia kun taas keskiluokka, velalliset, siitä hieman hyötyvät. Aktiivinen keskuspankki on tässä moraalipelissä suurin pääpiru.
Olisi hauska kuulla deflaation puolestapuhujilta mitä mieltä he ovat Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankeista. Euroopassahan keskuspankki on tehnyt deflatorista politiikkaa esimerkiksi nostamalla korkoa kahdesti kesken laman 2011. Tuloksena 12% työttömyys ja nollakasvu. Yhdysvalloissa taas pitkälti Fedin toimien ansiosta työttömyys on alle 6% ja talous kasvaa mukavasti. Kumpi politiikka on itse asiassa ollut parempaa? Kai rikkaatkin lopulta hyötyvät kasvavasta taloudesta vaikka inflaatio olisi samalla hieman korkeampi.
”miksi velallisia pitäisi auttaa säästäjien kustannuksella?”
Pystyykö joku näkemään miten deflaatio ei johda siihen, että yksityinen sektori lopettaa kuluttamisen? Eikö ole ihan järkevää ostaa talo vuoden päästä, kun sen saa paljon halvemmalla. Ei kannata ostaakaan juuri mitään, koska kohta sen saa halvemmalla. Tähän, kun vielä lisätään se, että valtiokaan ei saa kuluttaa Elinan mielestä, vaikka hän totesi, että Japanissa menee varsin hyvin, niin miten velkajärjestelmä pysyy pystyssä, kun kukaan ei kuluta? Varallisus kumuloituu hetken säästäjille ja velkojille, mutta rahajärjestelmän kaatuessa he menettävät kaiken.
“Paper money eventually returns to its intrinsic value – zero.” (Voltaire, 1694-1778)
Käytäntö kannattaa mielestäni asettaa tässä asiassa keinotekoisen moraalin (varallisuuden siirron) edelle. Itse en ainakaan ole kokenut, että inflaatiolta suojautuminen olisi ollut jotenkin vaikeaa. Hyvinhän se Nallenkin Sampo näyttää tuottavan, että olisi totta tosiaan mukava tietää, että mistä se kenkä tässä mahtaa puristaa? Pitääkö tätä varallisuuden kumuloitumista vielä vauhdittaa kamikaze-tyyliin deflaation avulla? Luotatteko, että velat tullaan jälleen yksityistämään, kun seuraavan kerran rysähtää?
korjaus Velat tullaan jälleen kansallistamaan.
Pääsi käymään pieni lapsus… =)
korjauksen, korjaus: Tappiot tullaan jälleen kansallistamaan, voihan se olla tietysti synonyymi velkojen kansallistamiselle, mutta tämä on hieman tarkempi kuvaus.
Rällästin eilen moottorisahalla 12 tuntia ja paikat ihan jumissa. Pahoittelen floodausta.
”Pystyykö joku näkemään miten deflaatio ei johda siihen, että yksityinen sektori lopettaa kuluttamisen? Eikö ole ihan järkevää ostaa talo vuoden päästä, kun sen saa paljon halvemmalla. Ei kannata ostaakaan juuri mitään, koska kohta sen saa halvemmalla. Tähän, kun vielä lisätään se, että valtiokaan ei saa kuluttaa Elinan mielestä, vaikka hän totesi, että Japanissa menee varsin hyvin, niin miten velkajärjestelmä pysyy pystyssä, kun kukaan ei kuluta? Varallisus kumuloituu hetken säästäjille ja velkojille, mutta rahajärjestelmän kaatuessa he menettävät kaiken.”
Käytännössä ihmiset eivät lopeta kuluttamista edes deflaatiossa, harva säästää vain säästämisen ilosta – yleensä rahaa säästetään jotta sitä voidaan käyttää myöhemmin, se voidaan investoida jne. Tietoteknisissä tuotteissa deflatorinen hintakehitys on ollut sääntö lähestulkoon koko sen ajan kun niitä on tuotettu kuluttajamarkkinoille, aina on ollut periaatteessa kannattavaa säästää koska saman tehon/ominaisuudet saa vähän ajan päästä halvemmalla. Siitä huolimatta tuotteita myydään ja ostetaan. Kysymys ei ole nyt pelkästään siitä, millä kepulikonstilla taantuma saadaan taitettua. Kysymys on siitä, mikä on se kepulikonsti millä taantuma saataisiin taitetta ilman että puhalletaan uusi valtava velkakupla minkä selvittäminen vaatii hetken päästä taas uusia kepulikonsteja. Jos koko talousjärjestelmä perustuu siihen että kaikki velkaantuvat suurinpiirtein kilpaa koko ajan, niin rohkenen epäillä sen talousjärjestelmän kestävyyttä pidemmän päälle.
Sama juttu tässä julkisen kulutuksen perään huutelussa, jos menneisyydestä jotain opitaan niin se että korruptoituneen valtiokoneiston läpi kierrätetty euro ei tuota edes toista euroa. Esim. Valcon tapauksessa jopa paatuneemmat sosialistit joutuivat myöntämään että kireällä verotuksella tuhottiin enemmän työpaikkoja mitä kyettiin luomaan valtiojohtoisesti. Suomen julkisen sektorin kuluja on kasattu lähes tauotta 50-luvulta lähtien ja meno vain kiihtyi 90-luvun laman jälkeen. Olisiko sittenkin perusteltua miettiä uudelleen, mitä valtiokoneiston kannattaa tuottaa ja mikä kannattaisi mieluummin tuottaa markkinalähtöisesti? Suosittelen tässä kohdin tutustumaan esim. Uuden-Seelannin kokemuksiin aiheesta.
Click to access kiwistyle.pdf
”Käytäntö kannattaa mielestäni asettaa tässä asiassa keinotekoisen moraalin (varallisuuden siirron) edelle. Itse en ainakaan ole kokenut, että inflaatiolta suojautuminen olisi ollut jotenkin vaikeaa. Hyvinhän se Nallenkin Sampo näyttää tuottavan, että olisi totta tosiaan mukava tietää, että mistä se kenkä tässä mahtaa puristaa? Pitääkö tätä varallisuuden kumuloitumista vielä vauhdittaa kamikaze-tyyliin deflaation avulla? Luotatteko, että velat tullaan jälleen yksityistämään, kun seuraavan kerran rysähtää?”
Toivoisin että keskuspankit (poliitikoilta ei välttämättä kannta liikoja toivoa) laittaisivat panoksia siihen ettei uusia kuplia syntyisi. Se että varallisuutta kertyy säästeliäille ja sijoittaville ei ole huono asia. Se on huono asia jos tavalliselta ihmiseltä viedään mahdollisuus varallisuuden keräämiseen – asia nyt kuitekin on niin että velka ei ole vaurautta. Varsinkaan yksityiselle ihmiselle.
Normaali argumentti deflaatiota vastaan on se, että se voi nostaa reaalikoron jossain tilanteessa liian korkeaksi, koska käteisen nimelliskorko on 0 %. Esimerkiksi Taylorin sääntö tai Wicksellin luonnollinen korko voi johtaa siihen, että reaalikoron pitäisi olla pieni. Nythän jotkin keskuspankit yrittävät kiertää tätä painamalla oman ohjauskorkonsa negatiiviseksi.
Mitkä kesuspankit tätä yrittävät?
Tanskan negatiivisessa ohjauskorossa on kyse siitä, että sijoittajat spekuloivat ja uskovat Sveitsin tavoin irtautuvan euro kiinnityksestä. Tätä pääoman sisään virtausta Tanska yrittää estää negatiivisella ohjaus\talletuskorolla
Sveitsiin vain siirretään kaikki massit turvaan, mm. Venäjältä on tullut hirveät määrät rahaa viimeisen vuoden sisällä. Tätä vastaan Sveitsi puolustautuu negatiivisella korolla, tosin varsin huonoin tuloksin.
Näitä spekulaatioitahan nähtiin enemmänkin ECU:n aikana silloin 90-luvun alussa, jos joku muistaa…
Kyse ei ole näissä tapauksissa mistään reaalikorosta.
Euroalueella tästä varmasti on kyse, mutta meillä ei olekaan negatiivista korkoa, muistaakseni.
Kreikassa tilanne on varsin ikävä, kun ottaa huomioon, että heidän vuotuinen inflaationsa on -2,8 % ja korot aivan pilvissä kun vertaa esim. Suomeen. Ei jengillä ole varaa kuluttaa, kun massit menevät velkojille. Jos velkojatkaan eivät kulut, niin talouden pyörät lopettavat pyörimisensä. Valumaefekti toimii ainoastaan, jos rahat kulutetaan, mutta näin harvemmin tapahtuu, vaan pääoma ainoastaan kumuloituu.
Velkojathan tästä deflaatiosta hyötyvät, kunhan pankit vain pysyvät pystyssä vai mitä Ellu?
Norjassa 90-luvulla meni yksi tai useampi pankki konkkaan ja valtio antoi sen\niiden arvon laskea nollaan ja otti sitten haltuunsa, jolloin omistajat menettivät kaiken. Tätä käytäntöä tulisi mielestäni käyttää laajemminkin Euroopassa.
Kiitos kaikille kommenteista ja hyvästä keskustelusta,
Olen matkustellut ympäri Kambodjaa enkä siten ole ehtinyt osallistua kovin vilkkaasti keskusteluun.
Makaveli,
Kiitos monista hyvistä pointeista ja kysymyksistä jota deflaation kannattajien olisi syytä vastata.
Ehdotus palkkojen kahden prosentin pakollisesta vuotuisesta noususta sen sijaan aloittaa ongelman ratkaisun väärästä päästä. Se vain pahentaa tilannetta jos ongelmana on kokonaiskysynnän heikkous ja deflaatiopaineet. Vaaditaan vielä ripeämpää kokonaiskysynnän kasvua ja inflaatiota täystyöllisyyden saavuttamiseksi jos palkkojen nousua kiihdytetään.
Olen vastaavaa logiikkaa kommentoinut aikaisemmin tässä.
Hessu,
Kiitos palautteesta ja linkistä hyvään esitykseen perusasioista koskien deflaatiota. Sanoo ehkä joltain kohdin asiat selkeämmin kun minä osasin, joten suosittelen sitä kaikille jotka eivät vielä ymmärrä miksi deflaatio on huono asia.
Andy,
Todellakin voimme empiirisesti tarkastella onko EKP:n deflaatiopolitiikka toiminut paremmin kuin esim. USA:n, Iso-Britannian tai miksei viime vuosina Japaninkin selkä setelielvytys.
En leimaisi Itävaltalaista koulukuntaa noin mustavalkoisesti. Kyllä pohjalla on ihan taloustieteellinen analyysi, ja esimerkiksi oma näkemykseni hintavakauden tärkeydestä on saanut vaikutteita Friedrich Hayekin oivalluksista hintajärjestelmän toiminnasta tiedon välitysmekanismista.
Totta on toki, että itävaltalaisen koulukuntaan nimeen nykyään vannovat henkilöt useimmiten ovat nimenomaan poliittisia aktivisteja eikä taloustieteeseen syvällisesti perehtyneitä. Eikä minulla itävaltalaisesta suhdanneteoriasta ole paljon positiivista sanottavaa.
Jaakko,
Kuten Makavelikin toteaa, negatiiviset ohjauskorot ovat lähinnä valuutan vahvistumista vastustavien pankkien keino. Ne ovat oudossa tilanteessa, koska ne eivät oikeastaan halua rahapolitiikkaa keventää – ne haluavat vaan hillitä valuutan sisään virtausta.
EKP:llä toki on myös talletuskorko nyt miinuksella mutta selkeästi ne näkevät muita keinoja nyt parempina. Tämä on mielestäni viisasta, koska ei ole järkevää negatiivisilla koroilla kannustaa siirtymistä sähköisestä rahasta seteleihin.
Asiasta olen aikaisemmin kirjoittanut tässä.
Terveiset Phnom Penhistä. Huomenaamulla alkaa matka takaisin Suomeen.
Kiitoksia arvon blogistille vastauksesta.
Wessman: ”on selvää, ettei ainoastaan suomalaisten palkkojen nosto voi toimia.”
Itse tahdonki, että laki\sopimus tehdään EU-tasolla. eurotaso riittäisi, mutta tämä olisi haastavampi toteuttaa. tällöin en ymmärrä, miksi palkkojen korotus vaikuttaisi negatiivisesti, koska kyse ei ole viennin kannattamattomuudesta, vaan beggar thy neighbor politiikasta, jossa valtiot yrittävät parantaa kilpailukykyään palkkoja mahdollisimman vähän korottamalla tai laskemalla. Tuottavuus ja palkat irtaantuvat toisistaan ja ainoastaan omistajat hyötyvät, jos vienti kulkee muihin maihin.
Ongelma syntyy vain, jos kaikki samaa valuuttaa käyttävät eivät korota palkkoja. Tällöin tilanne on sama kuin Suomessa, jos minimipalkka Helsingissä olisi 3 euroa ja Tampereella 10 euroa, niin totta kai kaikki perustaisivat yrityksen Tampereelle tällaisessa tilanteessa, kun muut olosuhteet pysyisivät muuttumattomina.
Mikäli vienti alkaa tökkiä liikaa, niin tällöin voidaan aina devalvoida, mutta tällaista ongelmaa euroalueella ei ole, vaan vaihtotaseemme on positiivinen.
”Kokonaiskysyntä
aggregate demand, total demand
Yksityisten ja julkisten kulutusmenojen, yksityisten ja julkisten investointien sekä viennin ja varastoinvestointien summa kansantaloudessa tietyn ajanjakson kuluessa.”
En ymmärrä, miksi kokonaiskysyntä ei tällöin kasvaisi, kun niillä, jotka kuluttavat, olisi enemmän kulutettavaa.
Tässä on Flassbekiltä ainoa kuva, jota kannattaa katsoa, jos haluaa syyllistä etsiä. Siitä voi korreloida myös palkkoja ja inflaatiota.
Hartzin-diilin yhteydessä Saksassa alettiin käyttämään enemmän paikallista sopimista ja nyt kukaan ei siellä uskalla nostaa palkkaansa, ettei käy Kreikkoja. Tämä palkankorotus ei olisi ainoastaan haitallinen muihin maihin verrattuna, vaan myös Saksan sisäsesti. (Viimeisen 2 vuoden aikana palkat ovat kyllä nousseet euromaita nopeammin. Ei nyt kuitenkaan lillukan varsiin takerruta, vaikka pientä paradoksia on havaittavissa.) Tämän vuoksi keskusjärjestöt ja palkkojen korotukset ovat aivan pakollisia. Miten luulet yksittäisen Citymarketin kassan, jolla ei ole mitään uber-taitoja saavan itselleen palkankorotuksen tai edes ryhmässä, kun tämä vaikuttaa heti Lidliin positiivisesti ja jengiä valuu sinne entistä enemmän, hintojen sokaisemana. Kukaan ei uskalla nostaa palkkoja.
Agendana näissä Lepomäen jutuissa on aioastaan saada tuottavuus irtoamaan palkoista, jolloin käy samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että Suomen ei tällä hetkellä kannata nostaa palkkoja yksinään, mutta en ymmärrä, että miksi kollektiivinen euromaiden palkkojen korottaminen ei olisi hyväksi kokonaiskysynnälle ja suurimmalle osalle ihmisistä, sillä tässä nyt yritetään ainoastaan Elinan Herran eli Börren etuja ajaa, joka Ayn Randin tapaan lähtee liikkeelle siitä, että moraali on mahdollista vain elävälle olennolle. Tästä hän päättelee, että korkein arvo on elossa säilyminen, ja edelleen, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu on moraalista, ja epäitsekkyys ja myötätunto kaikkein pahinta moraalittomuutta, kuten täällä kerrotaan.
Emme voi ratkaista tätä keskustelua Elinan kanssa keinojen tasolla, sillä arvomme ovat erilaiset. Toiset ajattelevat, että ihmiset on luotu rakastamaan ja välittämään toisistaan ja talouden tulisi tukea tätä ja toiset ajattelevat, että muut on luotu palvelemaan heitä, koska he ovat tarpeeksi nokkelia luodakseen systeemin, jossa ei voi tehdä muuta kuin palvella heitä tai kuolla.
Elinan agenda on eri kuin minun ja siksi hän yrittää väkisin puristaa, että ei ole muuta mahdollisuutta ja julkista sektoria on pakko pienentää. Meillä olisi vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia, jos emme olisi eurossa ja näihinkin asioihin voimme niissä kuuluisissa pöydissä vaikutta, joissa päätöksiä tehdään.
Tällä hetkellä ongelma on se, että Hegelin tyyliin teesi vaati anti-teesin, että saadaan synteesi. Nyt kuulemme vain lähinnä Teesiä, josta tule synteesi ja romutamme hyvinvointivaltion aivan turhan. Meillä olisi varaa siihen, mutta kyse on siitä, että miten varallisuuden jaamme. Oma isäni on useamman miljoonan tehnyt yrittämällä ja myymällä yrityksensä, joten en näe miksi Suomessa ei voisi menestyä nykymuodossakin. Adam Smithiä lukeneena tietysti ymmärrän myös, että valtio tarvitsee vientiä ja kauppaa kukoistaakseen, joten tästä on myös pidettävä huolta kilpailukyvystä, mutta nyt se tehdään ihmisarvoa alas painamalla ja tähän en ole valmis vain sen takia, että ne joilla on rahaa saavat enemmän valtaa, joka johtaa surempaan määrään rahaa…
”Se vain pahentaa tilannetta jos ongelmana on kokonaiskysynnän heikkous ja deflaatiopaineet. Vaaditaan vielä ripeämpää kokonaiskysynnän kasvua ja inflaatiota täystyöllisyyden saavuttamiseksi jos palkkojen nousua kiihdytetään.”
Olen ollut usein väärässä ja tulen varmasti olemaan vielä usein väärässä, mutta näin pääsemme kohti totuutta negaation kautta ja lopulta ainoastaan se mikä on totta, jää jäljelle.
Kokonaiskysynnän heikkous korjaantuu palkankorotuksilla. Deflaatiopaineet helpottuvat, koska palkankorotus siirretään hintoihin. Kokonaiskysyntä kasvaa, koska palkat kasvoivat. Täystyöllisyyden saavuttamiseen tarvitaan julkisen puolen apua. Tätä ongelmaa en yrittänytkään ratkaista.
En ymmärrä, että mitä haittaa siitä olisi, jos palkkoja vuotuisesti nostettaisiin ~2 prosenttia koko euroalueella, voisitko avata ajatteluasi minulle hieman, sillä itse en tule ortodoksista piireistä, joissa on opiskeltu, jos jonkinmoisia jänniä teorioita. Voi hyvin olla, että jokin tekijä puuttuu laskelmistani täysin.
Eikö ole varsin yleisesti tiedossa, että esim. Saksan kasvu on tullut lähinnä viennistä. Vienni vetäessä valtio on voinut vähentää elvytystään ja tämän vuoksi bkt ei ole välttämättä paras mittari siitä, että mitä tapahtuu. Kasvu ei aina ole välttämättä koko kansakunnalle hyväksi.
”The economic powerhouse of Europe, Germany, is being chocked by wage inequality and “regional disunity”, with over 12.5 million Germans now below the relative poverty line – the highest number on record since the reunification of Germany 25 years ago.”
http://rt.com/news/233923-germany-poverty-wage-inequality/
Erittäin hyvä kirjoitus. Elina Lepomäen näkemystä ihmettelen todella, Ruotsissahan kokeiltiin deflaatiopolitiikkaa ja seuraukset olivat karmivat. Lars Svensson on varsin ansiokkaasti kritisoinut sitä sivuillaan:
http://larseosvensson.se/
Vähän aikaa sitten Riksbank näyttää luopuneen deflaatiopolitiikasta, todeten seuraavaa:
”These measures and the readiness to do more at short notice underline that the Riksbank’ is safeguarding the role of the inflation target as a nominal anchor for price setting and wage formation.”
http://www.riksbank.se/en/Press-and-published/Press-Releases/2015/Riksbank-cuts-repo-rate-to-010-per-cent-buys-government-bonds-for-SEK-10-billion/
Euroalueella karmivuus on vielä meneillään, kunnes euro lopulta hajoaa. Euron tappoi EKP:n deflaatiopolitiikka. Inflaatiotavoitteen omaavalle keskuspankille deflaatio ei voi ikinä olla normaalia. Täysin järjetöntä se on silloin, jos talouden resurssit eivät ole vajaakäytössä.
Jos yleinen hintataso laskee pitkään ja jos laskun odotetaan jatkuvan siitä huolimatta, että keskuspankin ohjauskorko on nollassa, talous on deflaatiokierteessä. Tällöin reaalikorko on odotetun deflaatiovauhdin suuruinen, eikä keskuspankki pysty painamaan sitä alemmas ainakaan tavanomaisilla rahapolitiikan keinoilla.
Deflaatiokierteessä keskuspankki ei pysty korkopolitiikallaan huolehtimaan hintavakaudesta eikä siinä samalla — toisin kuin yleensä — vaimentamaan suhdannevaihteluita. Jos talous ajautuu deflaatiokierteeseen, sieltä pois pääsemiseen ei välttämättä ole yksioikoista keinoa.
EKP:n neuvosto päätti 22.1. valtionlainojen osto-ohjelmasta. Yhdessä aiemmin päätettyjen toimien kanssa sen on tarkoitus estää ennalta euroalueen talouden joutuminen deflaatiokierteeseen.
Seikkaperäisemmin hyvästä ja pahasta hintojen laskusta kirjoittaa Suomen Pankin Juha Tarkka blogissaan.
http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/ajankohtaista/blogit/juha_tarkka/Pages/hyvaa_pahaa_hintojenlaskua.aspx
Kiitos kommenteista,
Makaveli,
Ongelmana on että jos kaikkia palkkoja koko euroalueella nostetaan kaksi prosenttia ja oletetaan, että tämän myötä nimellinen kokonaiskysyntä, tuotantokustannukset ja hinnat nousevat samat kaksi prosenttia niin reaalisesti mikään ei ole muuttunut. Eli inflaatio on kylläkin saatu aikaan, mutta taloutta ei olla saatu nostettua piiruakaan taantumasta. Kokonaiskysyntä ei riitä työllistämään yhtään useampaa henkilöä.
Jotta työllisyyttä saataisiin paranemaan kokonaiskysynnän pitäisi palkkojen nousun myötä siis kasvaa enemmän kuin mitä palkat nousevat. Tämä on aika paljon vaadittu kun palkansaajien kulutus on vain osa kokonaiskysynnästä.
Ongelmana on myös, että jos kaikkia palkkoja pitää nostaa vähintään kaksi prosenttia vuodessa tarpeellisia korjauksia suhteellisessa palkkatasossa on vaikeampaa toteuttaa, ilman että inflaatio ylittää tavoitteensa. Palkkojen pitäisi silloin nousta kaksi prosenttia maissa, joilla on tarvetta parantaa kilpailukykyään muihin euromaihin verrattuna (kuten Espanjassa ja Italiassa).
Luotan siihen, että palkat Saksassakin lähtee nousuun kun työvoimasta alkaa olla pulaa (niin kuin on alkanut näkyäkin jo viime vuosina).
Mikko-Ville,
Toivottavasti EKP nyt toimillaan saa deflaatiokierteen ehkäistyä, koska euron hajoamisen odottelu menee pitkäksi. Syrizakin nyt taipui Euron vakauden poliittisen logiikan edellä. https://rogerwessman.com/2014/03/16/euron-vakauden-poliittinen-logiikka/
Haluatko lopussa sanoa, että: Täysin järjetöntä se on silloin, jos talouden resurssit ovat vajaakäytössä?
Lauri,
Kiitos kommentista ja linkistä Tarkan kolumniin. Tarkan näkemyksestä siitä että Suomen on pidettävä inflaationsa alle euroalueen keskitason en tosin ole ihan vakuuttunut syistä jota olen kirjoittanut mm tässä
Tähän on ehkä parempi palata myöhemmin.
Nasse,
Tämä ostojen lykkääminen hintojen laskua odotellessa on todellakin yleisesti aika pieni huolenaihe. Siitä olen samaa mieltä. Lähinnä pitkäaikaisten investointien, kuten asunto-ostojen kohdalla, sillä on merkitystä.
Voitko avata mitä sinulla on mielessä kun kirjoitat: ”Se on huono asia jos tavalliselta ihmiseltä viedään mahdollisuus varallisuuden keräämiseen – asia nyt kuitekin on niin että velka ei ole vaurautta.” Millä tavalla keskuspankin toimet näin tekisivät?
Velkahan ei todellakaan ole vaurautta, eikä keskuspankin luoma rahakaan – joka on vain keskuspankin velkaa. Ainoastaan reaaliomaisuus on vaurautta. Inflaatiohan nakertaa, ja deflaatio kasvattaa, velan arvoa. Ei reaaliomaisuuden arvoa.
Terveiset Singaporen lentokentältä.
”Voitko avata mitä sinulla on mielessä kun kirjoitat: ”Se on huono asia jos tavalliselta ihmiseltä viedään mahdollisuus varallisuuden keräämiseen – asia nyt kuitekin on niin että velka ei ole vaurautta.” Millä tavalla keskuspankin toimet näin tekisivät?”
Tämä liittyy enemmänkin siihen ajatukseen, että ylivelkaantumista pitäisi aina pyrkiä hoitamaan inflaatiota kiihdyttämällä, käytännössä valuutan arvoa heikentämällä jolloin leikataan myös ihmisten säästöjen arvoa. Siltä suojautuakseen täytyy ottaa silloin enemmän riskiä eikä läheskään kaikkien ihmisten mielenrauha kestä sitä, eikä välttämättä myöskään taidot riitä. Jos tämän politiikan johtava ajatus on siinä, että ”varallisuuden kasaantuminen” on melkeinpä se suurin ongelma, niin kyllähän sen estämiseen pyrkivät keinot sattuvat kaikkein eniten tavallisiin ihmisiin jotka pyrkivät kerryttämään varallisuuttaan säästämällä ja mahdollisesti sijoittamalla matalariskisiin sijoitusinstrumentteihin. Nythän keskuspankin toimet ovat lähinnä toteuttaneet tuota osuutta, jossa tuottoa haetaan entistä isommalla riskillä osakemarkkinoilta ja sen korjausliike voi olla kovinkin jyrkkä.
Nasse,
Jos kannustaa matalariskisiin sijoituskohteisiin kohdistuvaa säästämistä, kasvatetaan samalla vääjäämättä velkaantumista. Jokainen korkosijoitushan on toisen osapuolen velkaa.
Joko voit olla sitä mieltä, että säästämistä matalariskisissä sijoituskohteissa on hyvä asia jota pitä kannustaa, tai sitä mieltä että velkaantuminen on huono asia jota pitää vähentää.
Loogisesti ei samaan aikaan voi kannattaa molempia.
Kysymyshän ei ole siitä että kaikki velka olisi kategorisesti väärin ja huonoa. Kysymys on ensisijaisesti siitä, miten velkaantuminen pidetään sellaisella tasolla että riskit eivät kasva liian suuriksi ja toisaalta miten voitaisiin kannustaa myös säästäväisyyteen sen sijaan että totuttaudutaan siihen että kaikki saadaan nyt heti helposti ottamalla vähän lisää velkaa (mikä osaltaan kiihdyttää inflaatiota ja vähentää kannustimia hankkia asioita vasta kun on säästetty niitä varten). Jos lähdetään siitä olettamasta että keskuspankki ryntää joka kerta automaattisesti hätiin kun velanotto lähtee lapasesta niin minun on kovin vaikea nähdä siinä mitään mekanismia mikä hillitsisi velkavivun kestämätöntä käyttöä ja moraalikatoa (ts. velanottoon ja toimintaan liittyvät riskit siirretään muualle kuin sinne missä riski otetaan). Silloin subprime-kriisin lauettua alkanut sirkus jatkuu vain loputtomiin uusilla kuplilla ja uusilla kriiseillä. Tai ainakin siihen asti kunnes valuutta on ajettu roskapaperin arvoiseksi.
Kyllä, niin yritin kirjoittaa valitettavan huonolla menestyksellä. Odotan kyllä EKP:n toimien helpottavan jonkin verran esimerkiksi Suomen tilannetta. En kuintekaan odota, että ne tekisivät euroalueesta Suomenkaan kannalta elinkelppoista ympäristöä pitkällä aikavälillä.
Meiltä puuttuu edelleenkin täysin rakenteet, jotka mahdollistaisivat ”saksakannassa” elämisen. Nykyinen hallitus ei tehnyt ongelmalle mitään. Siitä ei myöskään tulla keskustelemaan ennen vaaleja, eikä seuraava hallitus aio tehdä mitään. ”Mitään” ei tässä yhteydessä tarkoita sitä ettenkö uskoisi seuraavankin hallituksen panostavan merkittävän määrän rahaa varmistellakseen johtajilleen pakopaikat EU-instituutioista.
Liike-elämän ja rahoituksen ihmiset voivat olla käsittämättömän huonoja antamaan makrotaloudellisia neuvoja. Ajatuksenjuoksu jota Elina edustaa oli luultavasti yksi syy miksi Paul Krugman kirjoitti 1996 ’A Country Is Not a Company artikkelin’ ja viittasi siihen uudestaan ’Business vs. Economics’ op-edissä 2014
Liike-elämä on avoin systeemi, kansantalous suurelta osin suljettu systeemi. Liike-elämässä takaisinkytennät ovat yleensä positiivisia, kansantaloudessa negatiivisia.
[1.] A Country Is Not a Company
https://hbr.org/1996/01/a-country-is-not-a-company
[2] Business vs. Economics http://www.nytimes.com/2014/11/03/opinion/paul-krugman-business-vs-economics.html?_r=0
Kiitos diodi hyvistä linkeistä, Krugmanin juttu on todella lukemisen arvoinen.
Se että suljetussa järjestelmässä tulot ja menot ovat aina yhtä suuria, ja säästämisen kasvattaminen aina vaatii velanoton kiihdyttämissä on sellaisia perustotuuksia, joiden ymmärtäminen on tässä yhteydessä tärkeää – mutta ei itsestään selviä, jos on tottunut tarkastelemaan asioita vaan yksittäisen toimijan näkökulmasta.
@Nasse; Jos keskuspankki tulisi aina hätiin, kun velkakriisi yllättään, niin valuutan arvo voisi mahdollisesti romahtaa, mutta on syytä muistaa, että keskuspankeilla on (useimmiten) ensisijaisesti hintavakausmandaatti, ts. inflaatiotavoite. Inflaatio puolestaan voidaan tulkita käänteisesti valuutan arvon alenemisena. Jos inflaatio (tai oikeammin sen keskipitkän aikavälin kesiarvon ennuste) on alle tavoitteen, niin keskuspankilla on varaa löysätä rahapolitiikkaa. Toisaalta keskuspankeilla on erittäin tehokkaat välineet liiallisen inflaation hillitsemiseksi, joten mitään pelkoa valuutan arvon romahtamisesta ei ole, jos keskuspankki ottaa tehtävänsä vakavasti.
Velkavivun käyttöön liittyvä mahdollinen moraalikato ei näin ollen liity niinkään keskuspankin toimiin. Mielestäni ongelma liittyy enemmäkin finassialan riittämättömään sääntelyyn. Keskuspankki korkeintaan pyrkii korjaamaan vahinkoja niiden sattuessa varsin karkeilla välineillä.
”keskuspankeilla on erittäin tehokkaat välineet liiallisen inflaation hillitsemiseksi”
Eikö keskuspankin ole varsin vaikea lähteä esim. myymään QE:n myötä ostettuja bondeja tai nostamaan reippaasti korkoja tilanteessa jossa valtioiden velkaisuus on historiallisesti ottaen hyvin korkea, varsinkin jos inflaation nousuun lähdöstä huolimatta budjettiin ei tule isoa primääriylijäämää? Ymmärrän hyvin että keskuspankit haluavat hillitä deflaatiota, mutta minun on vaikeampi ymmärtää miten tässä tilanteessa voitaisiin Rogerin sanoin ”erottaa toisistaan keskuspankin toiminta pankkijärjestelmän ja valtioiden hätärahoittajana” ja ”keskuspankin toimet hintavakauden takaajana”.
Minusta on hyvä pitää erossa euro ja muut valuutat. Normaalisti keskuspankki hallitsee kansallista valuuttaa. Ainoastaan euroalueella tämä on poikkeus. Periaatteessa sillä ei ole merkitystä, mutta käytännössä poliittisten erimielisyyksien takia on iso merkitys.
En missään mielessä ole asiantuntija, mutta mielestäni EKP:n erityisaseman huomioon ottaen nimenomaan EKP:llä on toisaalta erinomaiset mahdollisuudet toimia itsenäisesti ilman valtiollista ohjausta ja toisaalta paineita ylläpitää kireää rahapolitiikkaa, joten EKP:llä pitäisi olla erinomaiset valmiudet hillitä inflaatiota (jopa deflaatioriskin kustannuksella).
Wessman varmasti osaisi esittää tämän paremmin, mutta on syytä huomata ero koko euroalueen hintavakauden ja yksittäisten euromaiden ja pankkien hätärahoituksen välillä. Hätärahoitus uhkaisi koko euroalueen hintavakautta lähinnä, jos yksittäinen pankki tai euromaa alkaisi holtittomasti haaskaamaan satoja miljardeja euroja vuodessa EKP:n tuella.
Kirjoitin tähän kysymykseen vihdoin aikaisemmin lupaamani pidemmän vastauksen:
http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/uskaltavatko-keskuspankit-tarvittaessa-kiristaa.html
Nasse,
Talouslehmä jo antoi hyvän vastauksen, mutta muutama kommentti vielä:
On aika outoa olla huolissaan siitä, miten voitaisiin kannustaa säästäväisyyteen kun maailmantalouden keskeisiä ongelmia on, että halukkuus säästää ylittää valmiuden ottaa velkaa, mikä pitää talouden aktiviteetin heikkona.
On aika outoa olla huolissaan siitä, että valuutta ajetaan roskapaperin arvoiseksi tilanteessa, jossa keskuspankit yrittävät hillitä rahan arvon nousua, deflaatiota.
On syytä erottaa toisistaan keskuspankin toiminta pankkijärjestelmän ja valtioiden hätärahoittajana, mihin liittyy selkeä moraalikaton riski, ja keskuspankin toimet hintavakauden takaajana. Se, että keskuspankit toimillaan estävät deflaation ei millään tavalla vapauta velkojia velvoitteista hoitaa velkojaan. Se vaan estää velallisten ongelmien kärjistymistä sitä kautta, että deflaatio nostaisi velkojen reaaliarvo.
Kiitos kommenteistanne. Olen pitkälti samaa mieltä Talouslehmän näkemykseen siitä, että riittämätön sääntely on oleellinen osa moraalikatoa. Se on eri asia millaisella sääntelyllä sitä voitaisiin estää, olen kovin epäileväinen poliitikkojen kykyyn luoda sellaista sääntelyä ellei sitten oteta malliaBrasiliasta jossa pankkien johtajat ja suuromistajat ovat henkilökohtaisesti vastuussa (myös takautuvasti) mikäli valtio joutuu ryhtymään pelastusoperaatioon.
Halukkuus säästää liittyy yleensä aika suoraan siihen, että ihmiset kokevat velkatason nousseen riskirajan yli ja ryhtyvät maksamaan velkoja pois – ja silloinhan velkoja muutetaankin vauraudeksi kun sen hankitun omaisuuden omistaa itse sen sijaan että se olisi mutkan kautta pankin. Velkatasot eivät kuitenkaan voi nousta loputtomasti suhteessa yleiseen tuottavuuteen vaan jossain vaiheessa niiden on käytännössä pakko purkautua, tähän liittyy myös ajatus kritisoimastasi deleveraging-vaiheesta. Korostan vielä että en puhu pelkästään nykytilanteesta vaan kokonaiskuvasta. Jossain vaiheessa jos tämä nykyinen sirkus saadaan selvitettyä jollain tasolla kunniallisesti tulee uusi nousukausi ja silloin osa ihmisistä velkaantuu taas mielellään. Selvitäänkö siitä ilman ylivelkaantumista, valtavaa kuplaa ja sen jälkeen taas uusia kepulikonsteja jää nähtäväksi. Henk.koht en siihen oikein jaksa uskoa. Velasta (ts. sellaisen rahan käyttämisestä mitä ei ole vielä tienattu) on tullut siinä määrin normi vähän kaikissa elämän vaiheissa ja ihmismuisti on valitettavan lyhyt.
Hintavakauden osalta olen myös hieman epäileväinen sen suhteen, pitäisikö valuutan nimenomaan inflantoitua koko ajan, joka tilanteessa aina ja hamaan tulevaisuuteen, vai voisiko deflaatio sittenkin olla joissain tilanteissa jopa positiivinen asia (mihin Lepomäen/Luoman kirjoitus liittyy). Yksinkertaistetusti ja ruohonjuuritasolta, en tunne yhtäkään autoilijaa joka ei olisi tyytyväinen polttoaineiden hintojen laskusta, mutta tunnen todella monia jotka harmittelivat aikanaan sitä että asuntojen hinnat ovat nousseet niin nopeasti ja jyrkästi (mitä pankkien tapa rahoittaa asuntoja 100% velkavivulla huomattavan pitkillä laina-ajoilla korosti entisestään ennen subprime-kriisiä). Mikäli velallinen on velkaa ottaessaan tehnyt kotitehtävänsä, pienen deflaation ei pitäisi kaataa velanmaksusuunnitelmaa sen enempää kuin korkojen nousukaan. Jossain vaiheessa hintojen lasku/ostovoiman kasvu kuitenkin synnyttää lisää kysyntää, jolloin olosuhteet deflaation kääntymiseen inflaatioksi ovat taas otollisemmat. Sen sijaan hintatason noston luulisi olevan ennemminkin tuhoisaa sellaisessa tilanteessa joissa ihmisten ostovoima ei kasva – ellei sitten oleteta inflaation itsessään olevan taloutta eteenpäin ajava voima.
”Hintavakauden osalta olen myös hieman epäileväinen sen suhteen, pitäisikö valuutan nimenomaan inflantoitua koko ajan, joka tilanteessa aina ja hamaan tulevaisuuteen, vai voisiko deflaatio sittenkin olla joissain tilanteissa jopa positiivinen asia (mihin Lepomäen/Luoman kirjoitus liittyy). ”
Jos keskuspankin inflaatiotavoite on 2%, tietenkin valuutan täytyy silloin inflatoitua koko ajan. Se 2% on nominaalinen ankkuri, jonka mukaan talouden toimijat suunnittelevat toimintansa. Deflaatio voi olla ok vain silloin, kun keskuspankin mandaatti sallii sen. Muuten kuljettajasta on tullut matkustaja ja koko talous on tuuliajolla.
Nasse,
Kiitos jälleen, että nostat esiin tärkeitä kysymyksiä, joita on syytä selkeyttää
Jos velkoja maksetaan pois ne eivät muutu varallisuudeksi.
Varallisuus luodaan, kun tehdään reaalisia investointeja, esimerkiksi asunto rakennetaan.
Toki kun asuntovelallinen maksaa velkansa pois tämä siirtyy hänen vaarallisuudeksi. Aikaisemmin se on välillisesti ollut pankin ja viime kädessä pankkia rahoittaneiden tallettajien varallisuutta.
Kun pankilta otettua lainaa maksetaan pois, velka ja talletustililtä siirretyt rahat nollataan. Eli koko talouden näkökulmasta nettovarallisuus pysyy muuttumattomana. Entisen velallisen nettovarallisuutta nostaa velan maksu. Talletuksina oleva varallisuus on kuitenkin laskenut täsmälleen saman verran. Kerätäkseen rahat lainan maksuun velallinenhan on (esimerkiksi vastineena tehdystä työstä) saanut toisia toimijoita siirtämään rahaa hänelle.
Suhteellisten hintojen muutos on eri asia kuin yleisen hintatason lasku, deflaatio.
Suhteellisia hintojen muutoksia tarvitaan jatkuvasti, jotta talous sopeutuisi muuttuvaan maailmaan. Esimerkiksi, jos liuskeöljyn kasvavan tuotannon mukaan öljyn tarjonta kasvaa, öljyn hinnan lasku on tärkeä signaali joka kertoo muille tuottajille ja käyttäjille siitä, että öljyä on enemmän käytettävissä. Suhteellisen hintojen muutoksella on aina voittajia ja häviäjä. Öljyn kuluttajat hyötyvät hinnan laskusta, tuottajat vastaavasti kärsivät.
Yleisestä hintatason laskusta, deflaatiosta, ei sen sijaan ole kenellekään hyötyä. Jos kaikki hinnat ja palkat laskisivat yhtä paljon mikään ei reaalisesti muuttuisi. Palkan ostovoima pysyisi ennallaan jne.
Todellisuudessa toki tällaista täysin yleistä deflaatiota ei ole. Kaikki hinnat eivät koskaan laske yhtä paljon. Ennen kaikkea vanhojen velkojen nimellisarvo ei muutu. Palkat ovat vähemmän joustavia, ja sopeutuvat vaan hitaasti. Siten todellisuudessa deflaatiosta ehkä hyötyvät velkojat ja palkansaajat, velallisten ja työnantaja-yritysten omistajien kustannuksella.
Sanon ehkä, koska kaikki vaikutukset huomioiden ei ole selvää, että edes palkansaajat ja velkojat hyötyvät. Reaalipalkkojen nousu voi myös heikentää työllisyyttä, jolloin osa palkansaajista jäävät täysin ilman palkkaa. Velkojen reaaliarvojen kasvu yhdessä heikentyneeseen työllisyystilanteeseen ja yritysten heikentyvän kannattavuuden voi kasvattaa luottotappioita, mikä voi hyvin syödä velkojien deflaatiosta saatavan hyödyn.
Joka tapauksessa, jos nimenomaan halutaan varallisuuden siirtoa velallisilta velkojille tai nostaa reaalipalkkoja siihen deflaatio tuskin on kovin hyvä keino. On hyvin epätodennäköistä, että kukaan haluaisi kaikkia niitä suhteellisten hintojen muutosta jota deflaatio aiheuttaa: esimerkiksi sekä tulonsiirtoa velkojille että reaalipalkkojen nousua.
Kiitos taas vastauksista. Kommentoin vielä vähän…
Varallisuus luodaan toki siinä vaiheessa kun investointi tehdään, mutta niin kuin velan luonteeseen kuuluu, se tehdään silloin sellaisella rahalla mitä ei ole vielä tienattu. Eli jotta sen investoinnin osalta ei ole vaateita/vastuita mihinkään suuntaan, velan ottajan täytyy tehdä jotain mistä joku muu haluaa maksaa. Lisäksi velan ottajan täytyy maksaa korko + marginaali, jota vastaavaa rahamäärää ei luoda samalla kun velkaa jolloin rahaa on kierrossa periaatteessa koko ajan vähemmän kuin vastuita (jolloin tässä rahajärjestelmässä jää jollekin pakostakin käteen ”musta pekka”). Periaatteessa olet aivan oikeassa että varallisuus on luotu jo silloin kun investointi on tehty, itse lasken varallisuudeksi kuitenkin ennemmin vain sellaisen varallisuuden mistä ei ole vastuita/velkaa paperirahassa (ts. nettovarallisuuden). Eli näkökulmamme ovat tässä kohdin hieman erilaiset.
Deflaatiosta vielä sen verran, että kyllähän deflaatio hyödyttää jollain aikavälillä niitä joilla on säästöjä. Palkansaaja hyötyy siihen asti kun palkkataso säilyy kilpailukykyisenä, tämä vaatii lähinnä tuottavuuden kasvua. Suomen oloissa tämä on hankala asia koska korporativistisessa järjestelmässämme esim. palkkojen noususta sovitaan aika pitkälti muualla kuin yrityksissä ja sen järjestelmän ”onhan meillä varaa”-ajattelu on osaltaan syyllinen nykyiseen kurimukseemme. Kasvojen ja vaikutusvallan menettämisen pelossa virheitä ei tietysti koskaan myönnetä. Periaatteessa inflaatiotavoitteilla on mahdollista lievittää näiden virheiden vaikutuksia, mutta samalla luodaan illuusiota siitä että ongelmia ei ole jolloin epäterve tilanne jää vallitsevaksi. Pitkällä aikavälillä talous pyrkii aina ”korjaamaan itsensä”, siksi en välttämättä voi täysin allekirjoittaa olettamaa että keskuspankille annettu mandaatti 2% inflaatiotavoitteesta täysin talouden muusta tilasta riippumatta olisi järkevä. Samasta syystä myös deflatorinen tilanne korjaantuu jossain vaiheessa itsestään.
Nasse,
Minä nimenomaan puhun nettovarallisuudessa = varallisuus – velat. Tämä ei muutu kun velkoja maksetaan pois. Bruttovarallisuus sen sijaan laskee kun velkoja maksetaan pois.
Yksinkertainen esimerkki. Rakennan 100.000 euron asuntoa, jota rahoitan 90.000 euron lainalla naapuriltani.
Varallisuutta on nyt 190.000 euroa, eli minulla on 100.000 euron asunto ja naapurillani on 90.000 euron saatava. Nettovarallisuutta on vain 100.000 euroa, minulla 10.000 euroa ja naapurillani 90.000 euroa.
Minä maksan velkani pois vuosien varrella tekemällä naapurille erilaisia palveluita, jolla velka kuitataan. Varallisuutta on nyt vain 100.000 euroa, eli minun asunto. Nettovarallisuus on edelleen 100.000 euroa.
En ymmärrä perustelujasi miksi jollekin pakostakin jää käteen ”musta pekka”. Velkaa on moninkertaisesti suhteessa rahan määrään, eikä se millään tavalla rajoita kykyä maksaa velkoja takaisin.
Sanot että ”Palkansaaja hyötyy siihen asti kun palkkataso säilyy kilpailukykyisenä, tämä vaatii lähinnä tuottavuuden kasvua.” Itse kyllä uskon, että suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä palkat aina nousevat vähintään niin paljon kun yrityksillä on varaa maksaa. Ei tarvita deflaatiota palkkojen nostamiseen. Siten deflaation aiheuttama reaalipalkkojen nousu aina tulee työllisyyden kustannuksella.
Ymmärsinkö oikein, että sinun argumentti deflaation puolesta on:
• Suomen työmarkkinajärjestelmä aiheuttaa taloudellisia ongelmia koska se pitää ainakin osan palkoista liian korkeina
• Deflaatio kasvattaa jäykän työmarkkinajärjestelmän aiheuttamia taloudellisia ongelmia nostamalla entisestään jo liian korkeita reaalipalkkoja
• Ongelmien kasvu aiheuttaa paineita työmarkkinajärjestelmän uudistamiseen
• Työmarkkinajärjestelmän uudistamisen jälkeen Suomen talous olisi nykyistä paremmassa kunnossa
Minunkin mielestä joustavammat työmarkkinat olisivat sinällän hyvä asia. Talouden ongelmien tietoista kasvattamista (ja siten inhimillisen kärsimyksen luomista) minun on silti vaikea hyväksyä poliittisena vaikuttamiskeinona.
Poliittisena strategiana se ei myöskään välttämättä olisi kovin tehokas. Vaarana on, että kasvava massatyöttömyys pikemmin ajaisi äänestäjiä hylkäämään markkinatalouden. Tämä oli ainakin 30-luvun laman seuraus. Syrizan vaalivoitto Kreikassa on tästä varoittava esimerkki.
Se että deflaation aiheuttamat ongelmat ovat vain tilapäisiä, ei mielestäni ole mikään syy hyväksyä sitä. Kaikki ongelmat ovat tilapäisiä. Pitkällä tähtäimellä tunnetusti olemme kaikki kuolleita.
Tämä vastaus tulee nyt vähän pitkän ajan kuluttua… pahoittelut siitä. Kommentoin lyhyesti.
Esimerkkitapauksessasi jossa velka maksetaan pois erilaisina palveluina joista ei jää jäljelle minkäänlaista varallisuutta ei mielestäni ihan vastaa todellisuutta. Kyllähän normaalitilanteessa velkoja pois maksava tekee sellaista työtä mistä joku on valmis maksamaan ja suurin osa siitä (ainakin toivottavasti) tuottaa jotain konkreettista hyötyä mikä lisää varallisuutta jossain muualla. Mikäli näin ei ole, niin toimitaan aika hölmösti. Sen sijaan maksukyvyttömyyteen ajautuminen vähentää nettovarallisuutta siltä osin, että yleensä velan panttina oleva omaisuus realisoidaan alihintaan.
Musta pekka-kommentti liittyy siihen, että jos rahaa on olemassa vähemmän kuin vastuita, niin kaikki velalliset joutuvat kilpailemaan siitä rahasta jotta pystyvät maksamaan velkapääoman lisäksi korot joita vastaavaa rahamäärää ei ole velan ottohetkellä luotu. Niin kuin käytännössäkin tiedetään, tämä ei aina onnistu.
Suomessa on perinteisesti totuttu siihen että inflaatio hoitaa velat ja palkkoja korotetaan inflaation vaikutuksia peittämään. Tämä saattoi toimia joskus markka-aikana suljetussa taloudessa, mutta rohkenen epäillä sen toimivuutta euroaikana. Se että inflaatiota yritetään pitää käynnissä silloinkin kun talouden tila itsessään ei siihen antaisi niinkään syytä ylläpitää osaltaan järjestelmää jossa palkkojen oletetaan itsestäänselvästi kasvavan aina ja ikuisesti, riippumatta siitä meneekö hyvin vai huonosti. En oikein enää jaksa uskoa siihen ”inhimillisen kärsimyksen lievittämisen” argumenttiin juuri siitä syystä, että jos sillä tavoin estetään tai lykätään tarpeellisia muutoksia, niin sen lopputulemana on todennäköisesti jotain aivan muuta mihin on alunperin pyritty. Suomessa niin on tehty nyt ainakin viimeiset neljä vuotta. Siksi en myöskään usko siihen että väliaikaista deflaatiota pitäisi ryhtyä suin päin muuttamaan inflaatioksi hinnasta välittämättä.
Nasse,
Jos aloitan lopusta;
Suomen taloushistoriasta löytyy myös periodi, jolloin kokeiltiin mitä tapahtuu jos annetaan ”talouden tilan” ajaa taloutta kohti deflaatiota. Onneksi politiikasta luovuttiin kohtuullisen pian antamalla markan kellua. 90-luvun lamasta tuli silti tämän kokeilun seurauksena aivan riittävän syvä.
Euroalueella tietysti yksittäinen maa voi ajautua deflaatiokierteeseen, kun maalla ei ole omaa keskuspankkia. Esimerkiksi Espanjassa tai Irlannissa voi käydä tutustumassa siihen miltä väliaikainen deflaatio vaikuttaa. Tästä syystä euro onkin erittäin tyhmä idea.
Varallisuuden luomisesta ja velkojen takaisinmaksusta:
Toivottavasti kaikki työ tuottaa hyötyä. Jos työn hedelmät, olkoon ne palveluita tai konkreettisia tavaroita, kulutetaan välittömästi, ne eivät kuitenkaan luo varallisuutta. Ainoastaan investoinnit luovat varallisuutta. Esimerkiksi jos velkansa takaisinmaksava rakentaa naapurille taloa varallisuus kasvaa.
Varallisuutta siis luodaan tuottamalla, ei velkoja maksamalla.
Tähän voisi vielä lisätä, että investointeja useimmiten rahoitetaan ainakin osittain velaksi. Siten yleensä kun varallisuus kasvaa velka myös kasvaa. Vastaavasti, kun uutta lainaa ei oteta ja lainoja maksetaan takaisin varallisuuden kasvu hyytyy.
Jos velan pantti realisoidaan alihintaan, tämä ei sinällään vähennä nettovarallisuutta. Velallisen nettovarallisuus tosin laskee, mutta pantin ostajan nettovarallisuus kasvaa. (Toki jos panttien realisoiminen alentaa varallisuusarvoja, varallisuuden euroissa laskettu arvo pienenee. Reaalisesti varallisuus ei kuitenkaan muutu mitenkään).
Velkoja ei pystytä maksamaan takaisin jos velallisen tulot ja varallisuus eivät riitä. Tähän voi tietysti olla monta syytä. Liikkeessä oleva rahan määrä liittyy tähän lähinnä sitä kautta, että jos keskuspankki pitää rahahanat kireinä ja ajaa talouden deflaatiokierteeseen tämä supistaa tuloja ja alentaa varallisuusarvoja jolloin velkojen hoitaminen vaikeutuu.
Velkaa on jatkuvasti paljon enemmän kun liikkeellä olevaa rahaa, enkä näe miten se estäisi sen, että kaikki voisivat hoitaa velkojaan korkoineen. Kun raha kiertää, niin samalla rahalla voidaan maksaa monta velkaa.
Kiitos taas vastauksista.
90-luvun alun lamassa deflaatio oli suora seuraus siitä, että markkaa pidettiin vahvana myös silloin kun sille ei oikeasti ollut taloudellisia edellytyksiä. Yksi syy tälle oli toisaalta se, että monilla oli valuuttalainaa ja markan arvon nopea devalvoituminen ajoi monet mahdottomaan tilanteeseen. Tämän takia Iiro Viinanen ei ymmärtääkseni alunperin ollut hänkään hirveän halukas devalvaatioon. Siinä oli valittava kumpi kahdesta pahasta oli pienempi: vientiteollisuuden kilpailukyvyn pelastaminen devalvaatiolla samalla tuhoten valuuttalainoja ottaneiden yrittäjien ja perheiden talous, vai sen toivominen että vientiteollisuus pääsisi tolpilleen omillaan vahvan markan kanssa. Vientiteollisuuden pelastaminen nähtiin silloin parempana vaihtoehtona ja luultavasti sitä olikin. Mutta se antoi myös erittäin kovan ja kipeän oppitunnin huolettomaan velkaantumiseen liittyvistä riskeistä. Venäläiset oppivat samaa läksyä parhaillaan kantapään kautta.
Muilta osin ymmärrän kyllä pointtisi ja olen niistä hyvin pitkälti samaa mieltä, nyt kun selitit asian auki. Kiitoksia siitä.
Puutteellisista historian tiedoistani huolimatta rohkenen kysyä seuraavaa: Minkä takia USA:n historian suurin talouskasvu on tapahtunut kultastandardin aikana, jolloin inflaatiota ei ollut miltei sataan vuoteen (jos sotajaksot jätetään huomioimatta). Ei ollut myöskään keskuspankkeja eikä rahapolitiikkaakaan sen koomin.
Tätä ei tietysti suoraan voi yhdistää tähän päivään, mutta inflaation puute ei käsittääkseni tainnut hidastaa USA:n tai Iso-Britannian investointeja teollistumisen aikana.
Kiitos kysymyksestä
,
Lähtemättä nyt pitämään taloushistorian oppituntia muutama kommentti
Mihin perustat väitteen, että USA:n historian vahvin kasvu olisi ollut kultastandardin aikana?
Deflaatiohuolet liittyvät lähinnä talouden suhdannevaihteluihin, ei pitkän tähtäimen kasvuun, jota ajaa ensi sijassa tuottavuuden ja työvoiman kasvu.
Kultastandardin aikana oli vaihtelevia deflaation ja inflaation aikoja, ja taloudessa nähtiin usein syviä notkahduksia kun talous ajautui deflaatioon.
Maltillinen deflaatio ei ole välttämättä ongelma silloin kun talouskasvu on vahva ja markkinoita tasapainottavat reaalikorot ovat korkeita (on paljon tuottavia sijoituskohteita suhteessa sijoituskohteita etsiviin säästöihin). Silloin nimellinen tasapainokorko voi olla positiivinen vaikka deflaatio vallitsee, eikä raha ole houkutteleva sijoituskohde vaikka senkin tuotto on positiivinen.
’Historian vahvin’ talouskasvu voi olla liian vahva ilmaisu (kommentti oli kirjoitettu kiireessä). Joka tapauksessa sekä Iso-Britannian ja USA:n teollistumiset tapahtuivat aikana, jolloin rahan arvo oli sidottuna arvometalleihin., eli deflatorisena aikana, jos rahan arvoa tarksstellaan pitkällä aikavälillä.
Näin yleisenä pohdintana deflaatio-ilmiöön liittyen: Jos deflaatio ja taantuma tapahtuvat samanaikaisesti, niin voidaanko sanoa, että kumpi on syy ja kumpi on seuraus? Esimerkiksi talouden ylikuumenemisen synnyttämien kuplien puhkeaminen tuo mukanaan deflaatiota, kun hinnat palautuvat kestävämmälle tasolle. Jos deflaatio on talouden notkahdukden seuraus, eikä sen syy, niin tällöin deflaation muuttaminen inflaatioksi keskuspankkien voimin tuskin ratkaisee itse taantuman syytä.